Yöstäjän 13-18-vuotiaille tamperelaisnuorille suunnattu Savu-sanataideprojekti käynnistyi syksyllä 2009. Savu-projektin aikana nuorille on järjestetty monipuolista sanataidetoimintaa Kaukajärvellä ja Tampereen ammattiopistossa, sekä julkaistu kirja, tehty lyhytelokuva ja järjestetty videoperformanssinäytös ja kaksi näyttelyä.
Heinäkuuhun 2011 saakka projekti on osa Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallista Myrsky-hanketta. Toiminta jatkuu syksyllä 2011 ainakin Kaukajärven lähiössä, jossa järjestämme sanataideryhmän Ahjolan kansalaisopiston alaisuudessa. Muista jatkomahdollisuuksista neuvotellaan parhaillaan.
Savu-sanataidehankkeen tavoite on tukea nuorta löytämään omat keinonsa ilmaista tunteitaan ja vaikuttaa omaan elämäänsä. Projektissa peräänkuulutetaan yhdessä tekemistä, kiireettömyyttä, kokeilua ja huomioiduksi tulemista. Myrsky-hankkeen arvomaailman mukaisesti Savu pyrkii ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja auttaa nuorta löytämään oman paikkansa yhteisössään.
Viikoittaisten sanataidekokoontumisten lisäksi nuorille on järjestetty työpajoja eri taidelajeista. Nuoret ovat tutustuneet muun muassa valokuvaukseen, sarjakuvaan, performanssiin ja stencil-graffitiin. Savun punaisena lankana onkin sanataiteen yhdistäminen muihin taidemuotoihin.
-Pienryhmässä nuori voi ottaa erilaisia rooleja kuin vaikkapa koululuokassa. Yhteisöllinen ilmapiiri tukee nuorta heittäytymään ja kokeilemaan omia rajojaan, toteaa hankkeen vastaava ohjaaja Janette Hannukainen.
Hannukainen iloitsee siitä, että Myrsky-rahoituksen turvin on voitu järjestää toimintaa elämässään tärkeässä taitekohdassa oleville nuorille, kuten Tampereen ammattiopiston 10.- luokkalaisille ja Ammattistartti-luokkalaisille.
- Taideprojektiin osallistuminen on luonut uskoa omiin kykyihin, hän kertoo.
Viikoittaisten ryhmien lisäksi Savu-projektissa on järjestetty yksittäisiä työpajoja Annalan Nuorisokeskuksella sekä Tampereen Ammattiopistolla.
- Vedimme Pyynikin toimipisteessä sanataidepajan kaikille ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoille. Halusimme antaa osallistumisen mahdollisimman monelle nuorelle ja toisaalta tehdä taiteenlajin näkyvämmäksi nuorten keskuudessa, projektin tuottaja Maija Viherkari kertoo.
Ajankohtaista| 04.01.2012 | Kevään ryhmätiedot päivitetty! |
Menossa mukana