
Mitä on sanataide? Se voi olla mielikuvitusmatkailua vieraisiin galakseihin, oodi pölynimurille, itse käsikirjoitettu vampyyriroolipeli tai vaikkapa Lumikin toimintaseikkailu Venäjällä.
Sanataide on taiteellistaa, kielellistä ilmaisua. Sanataiteessa kirjoitetaan ja esitetään omia tekstejä, tutustutaan kirjallisuuteen ja opetellaan yhdessä erilaisia tekstien tekemisen tyylejä ja tapoja. Poikkitaiteelliset retket elokuvan, sirkuksen, teatterin tai vaikkapa tanssin maailmaan avaavat mielikuvitukselle uusia ovia.
Sanataiteen opetuksessa rohkaistaan luovuuteen ja omaperäisyyteen. Sanataide voi olla niin kirjoitettua, puhuttua kuin kuvitettuakin kieltä, ja se toimii tiiviissä yhteistyössä muiden taiteenalojen kanssa. Sanataidekasvatuksessa tutustutaan erilaisiin teksteihin, kirjoihin ja kirjallisuuden historiaan sekä kirjoittamisen tapoihin oman tekemisen kautta. Tärkeää on antaa oppilaalle kokemus siitä, että kieli liittyy olennaisesti todellisuuden jäsentämiseen.
Ajankohtaista| 04.01.2012 | Kevään ryhmätiedot päivitetty! |
Menossa mukana