buzz

Blogi

Nokian sanataideryhmien tekstejä syksyltä 2011

20.12.2011

Henna Laininen

Nokian sanataideryhmien syksyn teemana oli aika. Pohdimme menneisyyttä, nykyhetkeä ja tulevaa henkilöhahmon elämänkaaren sekä ihmislajin näkökulmasta. Kokeilimme myös ajan manipulointia tekstien rakenteessa. Tässä näytteitä syksyn sadosta. Ryhmien toiminta jatkuu ma 9.1.2012. Vapaita paikkoja on vielä jäljellä, joten tervetuloa mukaan toimintaan!

 

Ryhmä Salamat (8-12 -vuotiaat)

TULEVAISUUDEN AMMATTEJA

 

Mansikan värin päättäjä Mansikkala

Maalaan mansikat vihreiksi. Silloin ihmiset ei niitä halua. Eikä edes vaaleanpunainen väri riitä. Pitää minun taas maalata. Maalaan ne punaisiksi. Silloin kaikki niitä haluaa eikä niitä kaikille riitä. Voi harmi! Mitä nyt teen?

 

Mansikan värin päättäjä Mansikkalan koominen elämä

Mansikkalan kaveri kirjoittaa:

Kun Mansikkala syntyi hän sai maistaa mansikkaa. Se oli lumivalkea. Lapsuudessa hän söi aina mansikkaa. Syntymäpäivinä oli arvatenkin mansikkakakkua ja kaikki mansikat olivat valkoisia. Se harmitti Mansikkalaa. Hän mietti mitä voisi tehdä. Hän tuli siihen tulokseen että hän rupeaa mansikan värin päättäjäksi. Kun hän nuoruudessaan rupesi tekemään sitä työtä hän ei oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Hän aloitti sillä että matkasi eri maahan, jossa on ollut mansikanvärinpäättäjä. Hän kysyi Mansikanvärinpäättäjältä mitä pitää tehdä. Aluksi maalataan mansikat vihreiksi. Jos kukaan ei halua niitä niin maalaa ne vaaleanpunaisiksi. Jos kukaan ei vieläkään halua niitä sinä maalaat ne punaisiksi Mansikanvärinpäättäjä sanoi. KYLLÄ! Mansikkala sanoi. Niinpä hän oli mansikan värin päättäjä.

Viola

 

Pyramidien etsijä

En ole löytäjä enkä pöydän pyyhkijä

en ole lukija tai lasten pukija

en ole kerääjä enkä aamuherääjä

minä olen keksijä pyramidien etsijä

Nimi: Puhanalle

 

Pyramidien etsijän koominen elämä

Minä olen vähän koominen ja vitsikäs nauroin kun synnyin ja en ole koskaan itkenyt tai minua ei ole koskaan ärsyttänyt vaikka olen jo 5-vuotias eli en ole itkenyt 5 vuoteen enkä aio itkeä koskaan paitsi jos jotain tosi kauheaa tapahtuu. Äiti ja isä sanovat että olen aika veijari kun en itke ja he ovat iloisia siitä ja muistutan olen PYRAMIDIENETSIJÄ!

Liina

 

Matti nukkumatti

Olen aina halunnut olla nukkumatti. Lentelisin huoneisiin ja heittäisin unihiekkaa ja jos se ei tehoa lyön sitä rautanaulalla päähän.

 

Matti nukkumatin traaginen elämä

Kun synnyin kuu räjähti meteoriittisateeksi ja tulee hyökkäys kaupunkiin. Kun olin lapsi minut vietiin mielisairaalaan. Olin siellä sängyssä koko lapsuuden. Nuorena kaikki tytöt pelkäs mua. Aikuisena pääsin nukkumatiksi mutta minut potkittiin pellolle kirjaimellisesti. Vanhana matkustin kaukaiselle planeetalle ja kuolin kun planeetta räjähti.

Leo

 

Kirahvien kaulaliinojen kutoja Meladiina Taikanen

Olen Meladiina Taikanen ja olen tällä hetkellä Afrikassa. Joudun joskus työskentelemään kolme-neljä tuntia päivässä koska kirahveja päästetään eläintarhasta takaisin kotiin. Joudun kutomaan niille kaulahuiveja koska ne viedään täältä välillä pois, välillä tuodaan takaisin, ja se tarkoittaa minulle lisää töitä. Muuta en voi sanoa, koska vastaajan aikaraja on melkein loppunut. Heihei! Piip piip!

 

Meladiina Taikasen romanttinen elämä

Olen aina vapaa-ajalla kodissani kirjoittamassa tietokoneella.

Kirjoitan aina blogiini ja laitan valikosta säädön.

Kukaan ei tiedä mitä kirjoitan. He vain arvailevat.

Jokainen arvaa. Ei mikään ole varmaa!

Entä jos joku katsoo? Hui, jo pelottaa. Joku näkee sen!

Voi ei! Ei saa! Paras lopettaa! Kirjoitan vielä vähän!

Siis kirjoitan tähän! Arvaatko kuka olen? Olen romanttinen!

Terveisin Meladiina Taikanen.

Kiia

 

Satujen siivooja Tatu

On tässä satujen siivooja Tatu

on hällä haaveenaan tahraton satu

Tatu saduista poistaa rumat sanat

sekä ruokkii nälkiintyneet kanat

Hän kaikki lapset kouluun vie

on edessä Tatulla pitkä tie

 

Satujen siivooja Tatun romanttinen elämä

Kun Tatu oli syntymässä kätilön sijasta paikalle soitettiinkin prinsessa joka toimi putkimiehenä. Näin ollen Tatun ensimmäinen nähty henkilö oli prinsessa. Lapsuudessaan Tatu luki ainoastaan kilttejä satuja. Nuoruudessa Tatu vain haaveili ja haaveili. Aikuisena ruvettuaan satujen siivoojaksi Tatu löysi Tarun. Taru oli Höyhensaarten kokki. Taru leipoi Tatulle mitä ihanampia kermakakkuja, Tatun lukiessa Tarulle satuja. He elivät onnellista elämää, kunnes Tatu kuoli 93-vuotiaana yksinkertaisesti vanhuuteen. Taru oli teräsmummo ja eli 104-vuotiaaksi.

Liida

 

Ryhmä Siivet (13-17 -vuotiaat)

TOTUUKSIA AJASTA

 

Menneisyys on kuin ameeba, ruma ja hidaskulkuinen.

Nykyhetki on kuin elektroninen piirtopöytä, sitä voi muuttaa käden liikkeellä.

Tulevaisuus on kuin skorpioni, se voi saksia usealla eri tavalla.

Eevertti

 

Menneisyys on kuin sukkahousut, aina sekaisin.

Nykyhetki on kuin mustamakkara, verinen herkku.

Tulevaisuus on kuin kookospuu, hedelmällinen.

Mila

 

Menneisyys on kuin raaka banaani, yhtä katkera ja kova käsitellä.

Nykyhetki on kuin cuoqamole, se on yhtä vaikeasti käsissä pysyvää.

Tulevaisuus on kuin majoneesipullo, se kuluu sitä mukaa kuin sitä käytetään.

Emmi

 

Menneisyys on kuin ruisleipä. Sen pureskelussa kestää kauan.

Nykyhetki on kuin legoukko. Se on muovinen ja sen voi rakentaa aina uudelleen erilaiseksi.

Tulevaisuus on kuin muuttohaukka. Se lentää aina vain ylemmäs ja ylemmäs ennen suurta syöksyä.

Kukka

 

ELÄMÄNKAARIA

 

Kaarina (romanttinen elämänkaari)

Kaarina syntyi kauniina kesäyönä täysikuun alla. Isä ja äiti olivat juuri menneet naimisiin ja viettivät yhteistä hääyötä. Äidistä tuli kotiäiti ja hän antoi paljon aikaa Kaarinalle kun isä oli töissä sairaalassa. Äiti tuoksui aina pullalta. Ekaluokalle mentäessä Kaarina osasi lukea. Kaarina valittiin oppilaskunnan hallitukseen. Hän kirjoitti kuusi Laudaturia. Kaarina työskenteli rauhanlähettiläänä Afganistanissa ja tapasi siellä Nicon. Yhteisenä hääyönä heidän esikoisensa, Miro, syntyi.

Emmi

 

Make (traaginen elämänkaari)

Make syntyi. Äiti kuoli. Make sai leluauton. Isän auto varastettiin. Maken auto rikottiin. Isoveli karkasi kotoa. Make lintsasi. Isä jäi työttömäksi. Make joi, poltti ja varasti. Isä hyppäsi sillalta. Make joutui kasvatuskotiin. Make joutui tehtaaseen. Kirje. Isoveli saanut rahaa. Make muuttaa Ruotsiin. Uusi alku. Make nai Lotan. Paluu Suomeen. Uusi työ. Lotta kuolee kolarissa. Make rupeaa taas juomaan. Make yrittää unohtaa. Huumeita. Make yrittää uudelleen. Birgit kuolee synnytyksessä. Make hoitaa poikaa. Lama iskee. Make jää työttömäksi. Poika otetaan huostaan. Make suree. Keuhkosyöpä. Ei parannusta. Hirttosilmukka. Kuolema vie.

Kukka

 

Pekko (absurdi elämänkaari)

Kun Pekko syntyi, taivaalta satoi palavia koiria. Kaikki viisi vanhempaa kuolivat synnytyksessä. Lapsena hän asui Thaimaassa ja nukkui bordellissa ja nukkui erään mummon ja alati vaihtuvan miehen kanssa. Hän leikki pilottia, ja mummon rintaliivit olivat pilottilakki. Harmi vain että mummo ei ikinä riisunut niitä. Nuorena hän naamioitui roskakoriksi ja söi kaiken mitä sinne heitettiin. Hän ihastui sukkaan ja meni myöhemmin sen kanssa naimisiin. Aikuisena hän ei jostain syystä saanut lapsia sukan kanssa, niin hän masentui. Hänen työnsä oli Bill Gatesin ovikello. Gates sai valita äänen ja mistä painetaan. Vanhuksena hän eli kodinkonekaupan varastossa ja nukkui erään uunin sisällä. Hän kuoli, kun uunin uusi omistaja luuli häntä leivinpaperiksi.

Eevertti

Kirjoita ja esitä! -ryhmän runoja syksyltä 2011

19.12.2011

Pia Krutsin

Tässä maistiaisia 10-13 -vuotiaiden Kirjoita ja esitä! -ryhmän syksyn teksteistä! Loppusyksystä siirryimme ajassa sata vuotta taaksepäin ja keskityimme modernistiseen runouteen, johon eläytyminen sujui ihanan vaivattomasti. Keväällä jatkamme taas uusin jutuin, tiistaisin Lastenkulttuurikeskus Rullassa!

 

SYMBOLISTISIA VASTAAVUUKSIA

Symbolismi: erityisesti Ranskan runoudessa 1800-luvun loppupuolella vallinnut tyylisuuntaus. Symbolistit asettavat pääpainon mystiseen, metafyysiseen, haaveenomaiseen tunnelmaan ja kielen melodisuuteen. Symbolistit tavoittelivat vastaavuutta tajunnan ja ulkomaailman sekä luonnon ja henkisen maailman välillä.

 

Kylmä, harmaa maa

on kuin kummallinen

sammakko, outo

vesilammikko, jäätyneenä

 

Kaunis lintu, kaunis, kaunis

vain siksi, koska

sinäkin olet

sitä, sinä, minun aurinkoni

 

Ruma piikkipuska ei

elä, sillä sinä, sinä

myrkytit sen,

kiitän sinua

 

Maa kiertää aurinkoa,

kuten sinä ja

pöllösi, et halua minua

mukaasi mutta kuitenkin

olet aina, aina minun,

aurinkoni.

 

Jaina

 

 

 

Pellon keskellä on kaivo,

johon puristaa kaapuun pukeutunut verta punaisista

unikoista. Veri tippuu pisarana veteen,

ja kaivo muuttuu silmäksi.

Silmään heijastuu tuulessa viuhuva

ruoho ja silmä sulkeutuu. Enää ei

ole mitään näkemisen arvoista.

 

Aino

 

 

 

Yskivä mäyrä istuu päässäni,

pyydän sitä tulemaan lähemmäksi.

Se ei suostu ei,

no nyt sen tuuli pois vei.

 

Mua harmittaa...

 

Pimeä kivi istuu usvassa,

se on kuin mun pääni mudassa.

Nyt se ei enää kiinnosta.

Okei, ei se kyl myöskään innosta.

 

Mua naurattaa...

 

Röyhtäilevä orava, vetää vaahtokarkkeja.

Kun niitä tahtoisi maistaa,

mieluusti myös maistaa

 

Mua nukuttaa...

 

Simo

 

 

 

 

Meri vaahtoilee ja hymisee.

Auringon valo hymyilee.

Ne elävät iloisina.

 

Iloisena ei vaan elä uusi löytynyt tähti,

jonka koko perhe mustaan aukkoon lähti.

Ottivat hevosvaunut alleen.

 

Mutta majavallapa on padossaan

monia oksia, puita konsanaan.

Ne näyttävät kyniltä,

jotka kirjoittavat uuden maailman.

 

Alisa

 

 

 

FUTURISTISIA RAKKAUDENTUNNUSTUKSIA

Futurismi: lähinnä 1910-20 -luvuilla vaikuttanut monitaiteellinen suuntaus. Nimensä mukaisesti futurismi halusi suuntautua dynaamisesti tulevaisuuteen. Futuristit ihailivat sotaa, koneita, tehtaita, kaupunkikulttuuria, vauhtia. Italialaiselle futurismille olivat ominaisia myös erilaiset typografiset kokeilut esim. erilaisilla kirjasinlajeilla ja fonteilla.

 

Plaa plaa plaataataa

platypodia *

Tsum-tsu-tsum. Sydän.

Lättäjalkaiset jalkani lätsähtävät,

polveni notkahtavat.

Tsum-tsu-tsum. Sydän.

Nään sinut 3 D-lasieni läpi.

Ti-ti-tiin-tin-tin.

Nokia.

Tsu-tsu-tsum. Sydän.

Minä ja sinä plus se auto

X

Yhtälö vailla selkoa

Tsum-tsu-tsum. Sydän.

Pian, TSUM-TSU-TSUM.

Ja tii-tii-tidii,

tii-tii-tidii.

Häämarssi soi.

Deejii heittää teknoversion:

TII-TI-TI-TI-TII-TID-DII.

Tsum-tsu-tsum. Sydän.

Onni. Onni oli mysteeri X

meidän yhtälössämme.

 

TSUM-TSU-TSUM.

SYD-SY-SYDÄN.

 

* lättäjalkaisuus

 

Alisa

 

 

Voisin ostaa sinulle

macbookin, niin paljon

sinä minulle merkitset. Voisin

lentää raketilla kanssasi

kuuhun. x · 3³ – ⅘ : 800 – x = me kaksin

kuuntelemassa rakettien

paukuntaa PUM PAM POMPUTI

PUM PAMPUTI PUM. Voisimme

elää yhdessä siihen asti,

että UFOT hyökkäävät

maailmaamme. Tsiluu thing thing

valomiekat lyövät vastakkain.

Suojelen sinua Tsing Tsing

ääääää...

 

Moona

 

 

 

1+1=2, tämä äärimmäisen

interteknologinen laskutoimitus

on ollut olemassa siitä asti

kun biologisessa reaktiossa

ilmestyit minun ilokseni täyttämään

galaktisen mustan energian

höyrykeittimen lämmöllä.

fuuuuuuuuuUUUUUUUM... Ka-chink!

Sinä löysit tekniset vikani ja

käytit niitä virustesi hyväksi.

*kliksklak*fziuumm... Srutsch!!!...

Mutta ei se haittaa. Makaan mieluummin

tuonpuoleisessa bittimaailmassa

kuin rakkaudesta riutumassa

todellisemmassa kuin 3 D -esityksen

grafiikassa, jossa olisin halunnut

sinulle Facen kautta tunnustaa

rakkauteni.

 

Aino

 

 

 

EKSPRESSIONISTISIA RUOKARESEPTEJÄ

Ekspressionismi: erityisesti Saksassa 1900-25 vallinnut suuntaus, jossa pyritään sisäisesti olennaisimpaan ja korostetaan taiteilijan aktiivista eläytymistä luonnon jäljittelyn asemesta. Ekspressionistiselle tyylille on ominaista verbien ja sidesanojen vähyys ja liioitellun tehostetut sanakäänteet. Vaistojen todellisuutta ja sielun yöpuolta kuvataan voimakkain tehokeinoin.

 

Ota 3 munaa, jotka helisevät onnesta,

riko onnen kuori ja päästä onni valtaan,

lisää puhdasta ilos noin litran verran,

kiipeä jauhot kainalossasi puuhun,

ja heittele niitä ympäri maailmaa.

Heittele niin kuin rakkautta jota olet

saanut, kuin lumi lempeästi laskeutuu

peittoon vihreän pinnan kulhon pohjasta.

Ota ripaus surua purkista,

johon olit piilottanut ja heitä se

ympäri kulhoa, sillä ilman surua

ei ole iloa.

Sekoita niin kuin tuulet meriä lentävät,

kuin pyörre imee kaiken.

 

Iiris

 

 

Säihkyvät salamat kertovat

ajan ruuanlaiton.

Isoäidiltäin opin sen

mysteerien taidon,

taito valmistaa

flambeerattuja omenia.

Otan ensin esiin pannuni,

syvältä kumajaa.

Omenat hankin Anteron

Eineskaupasta, hän

osaa niitä kasvattaa.

Pilkon ne kahdeksaan osaan,

tuoksu niiden huumaavaa.

Palat laitan tirisevälle

pannulle kihisemään.

17 sekuntia aikaa

kun tulen valloilleen aion päästää.

Liekit leimahtavat

alkoholin voimasta.

Paistuvat omenat,

leimahtavasta tavasta,

joka teki herkuista

juuri sopivan nautinnollisia.

 

Aino

 

 

IMAGISTISIA UUTISIA

Imagismi: englantilais-yhdysvaltalainen modernistinen runoliike, joka syntyi Lontoossa 1912. Imagistit ammensivat virikkeitä keskiajan filosofiasta, japanilaisesta haikurunoudesta ja kiinalaisesta lyriikasta. Ihanteena oli lyhyt ja selkeä, säntillisin kuvin etenevä, yleensä vapaamittainen runo, jossa vältellään yleistyksiä ja tunteellisuutta.

 

Lumisade yllätti tamperelaiset!

Kaunis helmeilevä hiutale leijailee alas.

 

Ruskan lehdet lensivät tuuleen.

Maailmansuurin vaahteranlehti löytyi.

 

Alisa

 

 

 

Putkimiesten lakko,

museoissa sammakot pomppivat ympäriinsä.

 

 

Maalarit huusivat:

Niinistö-jätskiä meillekin.

 

Simo

 

 

Ompelimo on kuolemaisillaan,

kuunsäde juoksi pihan poikki.

 

Jaina

 

 

 

 

Norjassa käydään oikeudenistuntoa joukkomurhaajan kanssa.

Lehdet havisevat kun liito-oravat hyppivät pakoon.

 

 

Lentävä lautanen tipahti ranskalaisravintolaan,

kun nälkäiset sudet heittelevät frisbeetä.

 

Moona

Yöstäjän uudet nettisivut on julkaistu!

07.06.2011

Janette Hannukainen

Sanataideyhdistys Yöstäjä on saanut uudet nettisivut! Lähiviikkoina sivuja vielä viilataan ja niiden sisällöt täydentyvät. Blogimme on tarkoitus toimia julkaisukanavana sanataidekoulun oppilaiden teksteille, ohjaajien kokemuksille ja sanataideharjoituksille. Uudet sivut on suunnitellut ja toteuttanut Zerkalo oy, ja niillä käytetään kuvittajamme Jani Ikosen tekemiä kuvia. Yöstäjä toivoittaa kaikille oppilaille, ohjaajille ja sanataiteen ystäville oikein hyvää kesää!

Verkkosivut päivitetty

07.06.2011

webmaster

Yöstäjän verkkosivut on päivitetty. Pahoittelemme katkoksia ja pyrimme saamaan sivuston 100% toimintaan mahdollisimman pian.