Nettilehti

RUNOJA

HILJAISUUS

Kuka on hiljaa?
En minä ainakaan!
Kottaraiset kirkuvat syreeneissä
kauheaa haaskausta!
Toivon, että mölyn voisi
räjäyttää.

Pilvet ajelehtivat päämäärättömästi
minä kuljen pois.

Hiljaisuus on liian hiljaista
joskus
paitsi kuutamolla keskikesällä
kun juoksen täyttä laukkaa

Ilman nopeita askelia
putoan alitajuntaani
nousen ylös talossani.

Hiljaisuus on hirveää, ikävää
kellarissa rapisee yksinäinen hiiri.
Kuka hän luulee olevansa?
Kuka ylipäätään murhaisi äänen, tappaisi?

Murhaaja on vapaana.

Keskiyöllä sudetkin ovat hengittämättä
mikään ei liiku.

Jänisten käpälänjäljet katoavat metsikköön
linnut tippuvat taivaalta!

Ei voi ajatella
autojen turvallista hurinaa.

Kuutamon loiste kasvoillani juoksin metsään
en pidä valosta joka tuijottaa
silmieni tuiketta.

Tule luokseni, oi ihana
pimeä, sinä!
Mitä ikinä toivot!
Metsä kuiskailee vastaukset.

Lumi peitti hautakiven
tukahduttavan kuoleman
hiljaisuus on lauhkea.

Aurinko valaisee metsäpolkua
kaunis hahmo saapuu
ja sanoo:

Voi, kun olisi sadepisara
pehmeä-ääninen pisara
liukuisi ikkunaa
kilpaa tuulen kanssa
kuun luokse
karkuun!

Messukylän sanataidepaja

Pommi

On räjäytettävä pommi, sanot.
On räjäytettävä yksi pommi
kaikelle tälle, on räjäytettävä
kymmenen pommia sinulle ja minulle,

kahdestoista korppikotkalle kaktuksessa,
kolmastoista kaktukselle tappavan aavikon hiekassa.

Mutta kun räjäytät pommisi,
elämä on päättynyt,
lapset yksin järven jäällä,
luistimet hajonneet, pääsi tyhjä,

aivoton ajattelusta.
Joku palaa vierelläsi, hiljaa kuin pommi.
Se pommi on iso pommi.
Sen sytytyslanka on kätesi päällä.

Emma

Vaellan merenrannalla. Olen raivoissani! Elämä on mennyt älyttömän huonoon suuntaan. Jos näkisin kallion, voisin halkoa sen raivokkaalla potkulla tai lyönnillä.
Kaunis ranta lepyttää mieltäni hiukan, mutta ottaisin mielelläni kirveen ja hakkaisin kaiken mikä eteen sattuisi.
Jo mätänemispisteessä lilluvien merenelävien saastainen löyhkä tunkeutuu sieraimiini ja se saa minut ärtymään.
Nostan hiekassa makaavia, rantaan ajautuneita puunpaloja vimmalla hiekkaan. Huudan niin kovaa kuin kurkusta lähtee ja kaadun polvilleni.

Emma

Alkemistin kuutamo

Hän istui puun alla ja tuijotti lehvien välistä vilkkuvaa kuuta, joka valaisi hiljaa ympäristöä. Hän oli alkemisti, epäonnistunut alkemisti. Hän istui puun alla tuijottaen kuutamon valaisemaa maisemaa ja mutisi itsekseen:
"Kukaan ei rakasta epäonnistujaa. Ei kukaan. Alkemisti ilman kultaa on epäonnistuja, jos kukaan. Ei ole kultaa, ei minkäänlaista. Toinen jätti, kun toinen petti ja minulle jäi vain kuutamo. Tuo kirottu kuu, joka hopeisella hehkullaan muistuttaa minua epäonnistumisestani."
Hän nousi ja heitti veteen kiven, joka koskiessaan veden pintaa muutti kuun heijastuksen kultaiseksi.

Hanna

Lapsuus

Kun onni on keksit purkissa
ja mustikkahillot paidalla
Emo puhdistaa
Jäljelle jäävät vain kuolatut letut
sekä heiluvat vihreät keinut
Kesätuulessa
Liukumäen hohtava rauta
ja asfaltin musta piki
Polttavat
Hiekkalinnojen rakentaminen
ettei kukaan niitä hajota
Hiekkalaatikolla
Kahlaus matalassa rantavedessä
ja hopeisten kalojen nappaaminen
Haaviin
Odottamaton pikkulapsen hymy
on onnea elää taas
Kesä

Hanna

Tarhaan

En halua,
en tahdo,
enkä välitä.
Onko pakko?

Hanna

Lapsuus on kuin krooninen sairaus. Se kestää pitkään, eikä siitä pääse helposti irti. Lapsuuteen kuuluvat naapurilta varastetut kissanpennut ja piparit houkuttelevina pöydillä. Lapsuuteen kuuluvat esineet joihin ei saa koskea ja kysymykset joita ei saa kysyä. Lapsuuteen kuuluvat totuudet suoraan sanottuina. Lapsuus alkaa syntymästä ja se loppuu aikanaan, odottamatta ja yllättäen. Syitä lapsuuteen ei tunneta.

Sorje

Opin laittamaan vaipat,
Opetin kävelemään,
Opin olemaan hiljaa,
Opetin tapoja,
Opin kehumaan vaikkei tehnyt mieli,
Opetin piirtämään,
Opin käskemään,
Opetin uimaan,
Opin antamaan periksi,
Sellaista se pienten lapsien hoitaminen tekee,
Hyvää kummallekin.

Sorje

Se tunkee vahvarit kattoon
Se soittaa korvat pleksitaivaaseen
Se poukkoilee viemäreissä
Se hakkaa lekalla taloja
Se valtaa pankkeja
Se ajetaan vankilan alle
Se viruu tavarataloissa
Se ulvoo urhoja
Se poraa patjojen sisälmyksiä
Se repii painajaiset päästäsi
Se ei kestä aikamme yleisöä
Se polttaa teräslevyjä ja vankiloita
Se on istuva härkä
Se sylkee öisin
Se komentaa tulevaisuuden kypällä pystyyn
Se nukkuu kun olet mennyt
Se ei välitä
Se jää kun olet mennyt
Se on tulevaisuus.

Sorje

Hyvä Ernesti!
Elättelet selvästikin yhä kieroja fantasioita meistä, mutta minun on valitettavasti pudotettava sinut maan pinnalle. Meidän suhteemme ei ikinä voi palautua ennalleen sen jälkeen, kun kirjoitit Huumaa Helsingin yössä -kirjasi. Turha sinun on sitä kieltää, tunnistin kyllä itseni siitä, vaikka olit nimennyt minut Lindaksi ja tehnyt minusta Helsingin isorintaisimman huoran. Kaikkea ei vain voi antaa anteeksi. Ja jos on pakko mennä henkilökohtaisuuksiin, niin en ikinä pitänyt sinun parransängestäsi. Se näytti naurettavalta ja kaiken lisäksi kutitti inhottavasti. Hyvää jatkoa sinulle!
Mika

Pauliina