Ma
Olen pieni kääpiö, nimeni on Tappi. Ja niin kuin kaikissa
saduissakin on, minulla on pitkä parta, huopatossut ja asun metsän
keskellä. Ja tämä on minun päiväkirjani, joten
älä lue, vaikkei täällä muita asukkaan, paitsi
minä ja eläimiä. Asuntoni on pieni hirsimökki. No niin
sitten tähän päivään. Aamulla huomasin, kun katsoin
kalenteriani, mitä olin viime viikolla siihen kirjoittanut: Serkkuni
Käpy, joka on myös kääpiö, tulee tänään
kylään. Ikäväkseni huomasin, että minulla ei ollut
hunajaa, sillä aioin leipoa hunajapiirakan. Joten noudin sen metsästä.
Leivoin piirakan ja tarjosin sen myöhemmin nokkavalle Serkulleni, joka
moitti piirakkaa: "Tämä maistuu puurolta!" "Tämä
on pahaa!" Ja se vasta jotain olikin, kun piti nukkumaan mennä:
Käpy halusi oman huoneen ja höyhentyynyn… Toivottavasti
Käpy käyttäytyy aamulla paremmin. Onneksi hän lähteekin
jo aamulla.
Ti
aamu
No, Käpy ei käyttäytynyt yhtään paremmin. Hän
nimittäin sanoi, etten osaa keittää puuroa, joten halusi
itse tehdä sen. Siitä ei seurannut, kuin itkua ja: Puuro paloi
pohjaan ja siitä tuli liian suolaista. Söin sitä ainoastaan
kohteliaisuudesta, mutta aloin voida pahoin.
Ti
iltapäivä
Luojan kiitos! Serkku on lähtenyt. Otin illan rennosti, söin omenalastuja
ja katselin ulos ikkunasta.
(Toivon saavani uusia ystäviä, joten taidan lähteä eläinrunoiltaan.)
Jenni
Maanantai
Voi hitsi! Lentoautoni meni rikki tänä aamuna. Taisin vähän
koheltaa sen kanssa. Ööö…Piti kävellä pitkin
pronssista-siltaa töihin. Matka kävi tylsäksi, joten päätin
vähän tanssahdella! Ei siinä mitään muuta ollut,
mutta ihmiset ja kaikenmaailman robottikoirat alkoivat tuijottaa minua ihmeissään.
Kiusallista. Tanssahtelin suoraa päätä pusikkoon, joutsenlammen
tahdissa.
Tiistai
Pomoni mielestä olin erinomaisen hyvä työssäni, joten
sain YLENNYKSEN! Jes! Noo… Sain ylennystä vaivaiset kymmenen
senttiä! Todella vähän! Höh! Mutta rahaahan sekin on!
He, he!
Keskiviikko
Kummityttöni tuli kylään luokseni ja hän toi mukanaan:
robottikoiransa Ropsin. Ei millään pahalla, mutta se on kiittämätön
Ropsi, piski, rakki! Kauhea räksyttäjä! Ei siitä sen
enempää.
Torstai
Olin aurinkorannalla, mutta selkäni paloi. Näin myös kun
yhden robotin jalka alkoi ruostua liiasta auringonpaisteesta. Ensi kerralla
laitan aurinko rasvaa!
ANNIEN PÄIVÄKIRJA ON SALAINEN!
Perjantai
Oli pakko lähteä lenkkeilemään. Uuvuttavaa! Kompastuin
ja kaadoin samalla yllätys yllätys "rakkaan kolleegani"!
En saanut sanaa suustani. Sain sanottua vain: Olen vilpittömän
suunnattoman pahoillani! Sanoin sen ja juoksin pois. Sillä vauhdilla
voittaisin maailman maratonin!
Lauantai
Karkkipäivä! Jes!!!Ostin Robo-shopista pussillisen Robo-naksuja.
Vuokrasin vuokraamosta elokuvan " LORU SORMUSTEN PIIASTA": Oli
valitettavasti 2 tähden elokuva.
Sunnuntai
Ei mitään erikoista. Yksinkertaisesti sanottuna: NUKUIN KOKO PÄIVÄN!
Vilma
Tänään on perjantai 13.päivä. Mutta en ole taikauskoinen.
Tai ehkä vähän. Nimittäin, minulle tapahtui tänään
eräs inhottava asia: omistajani varasti palloni! On tämä
koiranelämä joskus ärsyttävää! kun aloin haukkua
sen varkauden jälkeen, (tai oikeastaan minä käskin hänen
antaa sen takaisin, eiväthän ihmiset ymmärrä meitä),
mutta kuitenkin, hän lukitsi minut vessaan. Siellä ei mahtunut
edes liikkumaan kunnolla! Onneksi pääsin edes näin yöksi
takaisin koriini.
Lauantai 14. jotain kuuta
Omistajani vei minut aamulla virkistävälle lenkille. Se korvasi
eiliset tapahtumat. Mutta sen jälkeen hän lähti kaupungille.
Minulla oli aika yksinäistä. Onneksi telkkarista tuli mäkihyppyä,
se on lempilajini. Luin iltapäivällä myös uuden kirjan
Koiratytöt 2. Se oli muuten hyvä, mutta siinä oli van ihmisten
ajatuksia, ei Jesse-koiran!
Sunnuntai 15. päivä taas sitä jotain kuuta
Omistajani oli koko tämän päivän kotona. Hän ja
minä menimme iltapäivällä pitkälle lenkille. Ilma
oli kylmä, oli 15°pakkasta. Minua se ei haitannut, onhan minulla
erittäin paksu turkki. No, kuitenkin, lenkillä oli ihanaa. Sain
ruuaksikin lempiruokaani, kanaa. Sunnuntait ovat ihania!
Maanantai 16. sitä jotain kuuta
Tänään oli tylsää! Omistajani oli koulussa, eikä
telkasta tullut mäkihyppyä. Inhottavaa! en jaksa enä kirjoittaa…Olen
ihan väsynyt… Hyvää yötä sinullekin, tai
päivää, ihan sama…
Tiistai 17. (tiedät kyllä mitä)
Tapasin tänään Vallu-koiran. Hän oli mukava, ja kävimme
omistajiemme kanssa puistossa. Oli tosi kivaa, en kuitenkaan kirjoita enempään,
kello on jo paljon.
Sohvi