SYÖMINEN
Kuvitellaanpa, että edessäsi on lautasellinen muusia ja kapuikkoja. Nosta haarukka pöydältä ja laske se kalapuikon päälle ja paina se kalapuikon sisään. Nosta toisella kädelläsi veitsi pöydältä ja aseta se haarukan lähelle. Liikuta veistä eteenpäin ja taaksepäin.. eteenpäin ja taaksepäin, kunnes kaöapuikko katkeaa. Tökkää haarukka palaseen ja nosta pala suusi eteen. Avaa suusi ja aseta pala kielelle. Vedä haarukka pois ja sulje suu. Jauha pala hampaillasi mössöksi. Tätä toimenpidettä sanotaan pureskelemiseksi. Sitten pitää vielä nielaista mössö. Anna kuolan kuljettaa mössö kurkkuusi ja nielaise. Kuljeta haarukka sitten takaisin lautasellesi ja upota se muusiin. Nosta haarukka jälleen ylös. (Huom. muista ottaa muusia mukaan!) ja kuljeta se suuhusi. Tässä oli eriteltynä syöminen yksinkertaisuudessaan.
TRAMPOLIINILLA POMPPIMINEN
1, Nouse trampoliinille nostamalla ensin toisen jalan ja kädet ja lopuksi vasta toisen jalan.
2. Istu trampoliinin reunalle ja heitä kengät pois.
3. Seiso trampoliinilla ja kyyristy hieman.
4. Kyyristy vielä enemmän ja ponnista ylös. Kun laskeudut alas, älä hätäänny, sillä se on ainvan normaalia. Kukaan ei ole vielä tähän mennessä pysynyt ilmassa ikuisesti. Kun olet laskeutunut, voit pomapata tarkoituksella tai tarkoituksettomasti uudestaan, sillä trapoliini on joustava.
MUISTA! Älä ikinä hyppää trampoliinista suoraan maahan. Se voi sattua.
Katariina
KOMPASTUMINEN
Usein kompastumisen edellytyksenä on, että kenkäsi eteen osuu jokin helposti onnettomuuden aiheuttava esine. Kompastuessasi laitat kädet suojaksesi yleisimmin juuri kasvojen tai kaulan eteen. Toisinaan tämä välivaihe jää huomaamatta ja silloin paiskaudut useimmiten johonkin kovaan tai märkään. Toisinaan kompasteluala saattaa sisältää jotain lämmintä ja pehmeää, kuten untuvaa täynnä olevan kangaskääreen tai sykähsyttäviä tunteita aiheuttavan, usein komean henkilön. Kompastus voi aiheuttaa erliaisia jälkiä toisin kuin jäljet, jotka jäävät keskitalvella lumeen. Nämä jäljet aiheuttavat toisinaan suurta kipua!
KIRJAN LUKEMINEN
Asetu sänkyysi mukavasti selälleen niin, että pääsi
on yhden tai kahden pehmeän tyynyn päällä. Aseta pehmoinen
peitto alaruumiisi lämmikkeeksi ja nosta luettava kohde noin vatsasi
ja rintalastasi välille niin, että erotat hyvin rivien välit.
Käännä rennolla kädenliikkeellä ensimmäinen
lehti esiin. Seuraa rauhallisesti rivi riviltä kirjainten jonoa ja
yritä koota päässäsi jokaisesti merkistä järjellisiä
virkkeitä. Tehtävä on suoritettava äärimmäisen
rikkumattomassa ympäristössä, jossa ei ole muunlaisia virikkeitä,
sillä jos jokin vaivaa silmätyötä, merkit eivät
saavu ymmärrykseesi asti.
Rosaliina
HIUSTENHARJAUSOHJE
Hiustenharjaus on hyvin monimutkainen prosessi, riippuen tietysti siitä,
minkälaiset ovat hiukset. Onko blondit vai brunetit tai kenties punaiset?
Helposti rasvoittuvat, tuuheat, ohuet? Onko paljon kaksihaaraisia, kuivat
latvat vai ei, onko kalju päältä tai kokonaan kalju, lyhyet
vai pitkät, helposti rasvoittuvat, kunnon kiharat vai suorat, onko
etuhiuksia, värjätyt vai värjäämättömät,
onko permanenttia tai pulisonkeja?
Niiden lisäksi hiusten harjaamiseen vaikuttavat myös sellaiset
asiat kuin parta, silmäripset, kulmakarvat, nenäkarvat ja otsa.
Joten valinnan vaikeuksia on. Minkälaisten hiusten harjaamiseen kijoitetaan
ohje?
Yleispätevä:
Ota harja tai kampa käteesi niin, että pidät kiinni sormenpäilläsi.
(Osalla, joka on ylimpien nivelten yläpuolella. Jos on pitkät
kynnet niin sitten… saat harjata jotenkin muuten.) Otteen on oltava
tarpeeksi tiukka, ettei harjaaminen lössähdä vain pieneksi
ranteen ja sormien niksutteluksi. Pidä ranne ja sormet jäykkinä
ja liikuta koko käsivarttasi. (Osa jota on kuunärtaipeen ja ranteen
välissä.)
Harjaa välivedoin:
1. Vasemmanpuoleiset sivuhiukset, ensimmäiset n. 7cm
2. Oikeanpuoleiset sivuhiukset, ensimmäiset n. 7cm
3. Vasemmalta takasivuhiukset (5cm)
4. Oikealta takasivuhiukset
5. Loput takaa
Sitten harjaat kertaalleen väärinpäin, vielä kerran
oikeinpäin ja sen jälkeen hiukset alta ja vielä hiukset päältä.
Jos sinulla on etuhiukset, ne harjataan viimeiseksi.
Tämä ohje ei valitettavasti koske kaljuja!
Adele
NUKKUMISOHJE
Ensin täytyy aina muistaa, että pitää olla hyvä nukkumispaikka. Jos sitä ei löydy, niin voit unohtaa koko jutun ja olla aina hereillä. Eli etsi ensin hyvä paikka, missä voit nukkua. Esimerkiksi: Sänky, tuoli, mukava kohta seinästä tai pehmeä kohta lattiasta. Nyt alkaa varsinainen ohje: Seiso ensin ja pistä silmät kiinni. Ole aivan rentona ja pidä kädet sivuilla. Sitten avaa hitaasti silmäsi ja lähde niin hitaasti kun vaan suinkin pystyt nukkumispaikkaa kohden. Asetu niin rauhallisesti kuin pystyt hyvään nukkumisasentoon. Pidä silmät auki ja katso rentona eteenpäin. Sitten sulje hitaasti silmäsi ja yritä tyhjentää aivojasi. Jos tämä ei onnistu, niin voit vaikka seistä hetken käsilläsi silmät kiinni ja aivot tyhjinä. Sitten yritä uudelleen sama temppu, eli mene nukkumisasentoon, katso suoraan eteenpäin ja sulje hitaasti silmäsi. Kun vihdoin onnistut (mikä voi kestää varsin kauan) et tiedä sitä, koska olet unessa. Sitten kun heräät, voit juhlia onnistumistasi heittämällä pari kuperkeikkaa. Mutta älä iloitse liikaa, sillä jos on vielä yö, niin joudut aloittamaan koko jutun alusta.
KÄVELYOHJE
Seiso käsilläsi, niin pysyt paremmin pystyssä jaloillasi. Sitten nouse yhdellä ainoalla liikkeellä. Jos ei osaa seisoa käsillään, tuon voi toteuutaa myös istumalla vähän aikaa. Sitten lähde alkuun nostamalla oikea jalkasi maasta ja siirtämällä sitä vähäsen eteenpäin. Tee se sama myös vasemmalla jalallsi. Jatka tuota samaa koko ajan. Nyt voit hurrata, mutta älä liikaa, ettet kaadu, sillä olethan vasta äsken oppinut kävelemään, mutta et seisomaan.
Anni
TELEVISION KATSELEUOHJEITA
Ensiksi kävelet television ääreen ja painat alla olevasta nappulasta. Sen jälkeen istut pehmeälle sohvalle, otat leppoisan asennon (se tarkoittaa sitö, että sinun pitää löhötä sohvalla selkä kumarassa) ja etsit sopivan, hauskimman tai muuten vain parhaimman kanavan, siis kaukosäätimellä. Sellaisella pötkylällä, jossa on paljon pieniä näppäimiä. Kun löydät parhaimman kanavan, katsot TV-ruutua. Jos tulee hauskoja juttuja, naurat, jos surullisiajuttuja, itket, ja jos tulee aivan normaaleja juttuja kasvosi ovat peruslukemilla. Jos ja kun joku yrittää pilata TV:n katsomisen ihanuuden (esim. puhumalla), ole niin kuin et kuulisi yhtikäs mitään! Kun kyllästyt katsomiseen, nouse sohvalta, paina TV:n sammutusnapista ja lähde pois TV:n ääreltä, ettei tule mieli katsoa lisää.
Anniina