Katrina laittoi saappaat jalkaansa ja kirkkaanpunaisen sadeviitan yllensä.
Hän lähti kotoa. Hyppeli hiekkapolulla vesisateessa. Kivet rahisivat
jalkojen alla ja Katrinan letit heilahtivat joka hypyllä. Hän
tuli järven rantaan ja nousi soutuveneeseen työnnettyään
sen ensin veteen. Katrina souti hitaasti, mutta varmasti eteenpäin.
Hän oli jo kaukana rannasta, kun puhkesi todellinen myrsky. Sade yltyi
ja Katrinan täytyi kauhoa vettä veneestä. Vene keikkui ja
Katrinaa alkoi hirvittää.
Yhtäkkiä vedestä kohosi klovni. Sen kasvot oli kokonaan maalattu,
mustalla ja valkoisella. Sen vaatteet olivat kirkkaansiniset. Se lauloi
jotain aivan käsittämätöntä ja kalisutti hampaitaan
omituisesti. Se heilui kuin… hullu. Silloin vasta Katrina huomasi,
että sade oli loppunut ja ukkonen vaimennut. Katrinan venekin oli nyt
tyynesti paikoillaan aallokon keskellä.
Katrinan oli hetken aivan lamaantunut, mutta nopeasti hän pääsi
irti kummallisesta olostaan. Hän tempaisi sadeviittansa alta vaaleanpunaisen
sateenvarjon ja löi klovnia, ensin oikealle puolelle. Pam! Ja sitten
vasemmalle. Pamm! Klovni liukui hitaasti takaisin veden pinnan alle. Katrina
oli hämmästynyt, mitä oli tehnyt, mutta jatkoi sitten soutamista.
- Heidi
Tummahiuksinen Mari nosti valokuvan lattialta ja laittoi sen takaisin hyllyyn.
Kuvassa Mari ja Pete olivat Peten moottoripyörän vieressä.
Kuva oli otettu Ruissrockista kaksi kesää sitten. Mari oli piilottanut
kuvan, kun hän ja Pete olivat eronneet. Nyt kun he olivat taas yhdessä,
Mari nosti kuvan takaisin yöpöydälleen. Samassa ovikello
soi. Pete! Mari ryntäsi ovelle ja hyppäsi Peten kaulaan. "
No niin beibe, ookkos jo valmis?? Pete kysyi "Nyt lähdetään."
He nousivat pätkän kyytiin ja pyörä ampaisi liikkeelle.
Oli kaunis kesäilta. He ajoivat kohti auringonlaskua ilman määränpäätä.
Tunnin ajettuaan he pysähtyivät Essolle välipalalle. Juuri
kun Mari oli astunut ovesta sisälle, hän näki kuinka kaksi
henkilöä tarttui Peten takista kiinni ja litisti hänet seinää
vasten. "Teillä on oikeus vaieta. Kaikkea sanomaanne voidaan käyttää
teitä vastaan." Poliisit tarttuivat Peteä käsistä
kiinni ja veivät hänet poliisiautoon. Mari juoksi toisen poliisin
luokse ja kysyi itku kurkussa miksi Pete pidätettiin. "Hänestä
epäillään huumeiden laittomasta hallussapidosta." Poliisit
lähtivät ja Mari jäi yksin Essolle. Hän ajatteli, että
tässä on nyt sattunut joku erehdys. Hän soitti isälle
ja pyysi tätä hakemaan hänet kotiin. Isä tuli ja Mari
istui vaitonaisena autossa. Isä ei kysellyt mitä oli tapahtunut.
Kotiin päästyään Mari juoksi huoneeseensa ja itki.
Heräsin hiestä märkänä. Hikipisarat valuivat otsaani
pitkin. Kello käytti 03.27. Olin nähnyt hirvittävää
painajaista, jossa paras ystäväni Mari oli seurustellut pettäjä-Peten
kanssa. Pete oltiin pidätetty. Lähetin Marille viestin, jossa
kerroin unestani. Mari vastasi samantien, että oli itsekkin nähnyt
aivan samaa unta ja herännyt hiestä märkänä hetki
sitten.
- Iina
Miuku kiipeili vanhan vaahteran paksuilla oksilla. Se yritti saada kiinni
keltaista sitruunaperhosta, joka etsi päivänkakkaroita. Miuku
hyppi, vaani, juoksi ja loikkasi uudestaan. Se kuitenkin varoi, etteioikeasti
osuisi hauraaseen perhoseen. Eihän leikkiä voisi enää
jatkaa jos leikkikalu olisi kuollut… Yhtäkkiä, juuri kun
Miuku oli taas loikkaamassa, joku tarttui sen häntää ja se
parkaisi kauhuissaan. Tiia kaappasi Miukun syliinsä ja survaisi sen
pyöränsä koriin. Niin he sitten huristivat pitkin hiljaista
maantietä.
- Kas, konstaapeli Yökkänen. Eikö olekin kaunis ilma tänään?
Mekin Miukun kanssa lähdettiin polkemaan mummolle polkemaan vadelmia.
- Voi kyllä, aurinko paistaa ihanasti. Mutta mikäs Miukulla on,
kun se nyt noin haukottelee ja murjottaa?
Tämän sanailun ajan Miuku oli vain kauhulla ajatellut mummolan
ruokia ja sitä miten nekin taas lihottaisivat. Ei taaskaan toivoa mistään
Miss Kisumisusta.
Tässä vaiheessa sekä konstaapeli että Tiia olivat saaneet
poljettua ässänmäen ylös ja mummola näkyi jo. Mummo
oikein juoksi heitä vastaan. Kun hän oli lähempänä,
huomasi Miukukin jonkun olevan vialla. Mummo oli aivan paniikissa ja harmaa.
Ainoa minkä hän sai sanottua oli: "Konstaapeli, auttakaa.
Minun villapaitani…" Ja sitten mummo vain katsoi, katsoi anovasti.
Mummon pirttiin tultaessa huomattiin millainen kaaos siellä oli. Joku
ilkimys oli mummon nokosten aikana purkanut hänen keskeneräisen
villapaidan niin, että lankaa oli joka puolella taloa. Miukua tämä
ei suuremmin surettanut, vaan se lähti etsimään maukkaita
hiiriä. Mutta kun Miuku palasi takaisin eväsretkeltään,
hän kiehnäsi hieman mummoa kerjäten kiitosta. Olihan hän
rankaissut syyllistä. Eiköhän langanpää hiirenkolossa
todistanut asian…
- Tuuli
Kävelen. Kävelen katuja näitä likaisia. Kävelen…
Katso! Tuolla on nakkikioski. Ostaisin yhden nakin, kiitos. Maksan. Kävelen
taas… Puiston läpi. Kävelen. Lehdet ovat pudonneet. Kävelen.
Istun penkille. Ohitseni kävelee paljon ihmisiä. Kävelee.
Näen jaloissani kuolleen linnun. Kävelen… Nurkan takana
hakataan jotakuta. En voi mennä väliin, muuten minutkin hakataan.
Kävelen. Kävelen pitkään… Näin hahmon. Kävelen.
Se on toinen minäni.
Juoksen. Minkä kerkeän, mutta toinen minäni ei. Kävelen.
Takaisin tosien minäni luo. Pysähdyn. Toinen minäni alkaa
laulaa. Laulua. Anteeksi mitä? kysyin. Kysyin. Toisen minuni silmät.
Silmät tummuivat. Alkoi juosta. Juoksen. Puskaan. Sen läpi. Asfaltille,
asfaltilta nurmikolle. Iso rakennus. Menen sisälle. Turvassa. Vilkaisen
taakseni toinen minä kannoillani. Paiskaan oven kiinni. Huomaan olevani
mielisairaalassa. Pahus.
Ruma mies seuraa minua! Huudan. Valkotakkinen setä tulee luokseni.
Tarttuu käsivarrestani. " Olet varmaan Aila Juurikko?" se
kysyy. Huudan " Vaikka Olli- Petteri Kuusenoja!" Mies, ruma mies
seuraa minua, kuiskaan. Sen korvaan. Valkotakkinen setä pudistelee
minua. Aivan. Se sanoo. Paiskaa oven ja heittää pihalle. Kaadun.
Toinen minäni on edessäni. Tärmelee kukkapenkkiä. Se
astuu minua kohti. Isken. Vasurilla. Juoksen kohti. Juoksen kotiin. Sängyn
alle piiloudun. Toinen minäni kannoillani. Mitä haluat? kysyn.
Paahtoleipää ja mehua, kiitos.
- Emmi
Netta lähtee kävelemään reippain askelin kotoaan. Tätä
päivää hän on odottanut kauan. Hän pääsee
sirkukseen! Netta vilkaisee kelloaan. Hui kamalaa kuinka hän pelästyykään!
Hänellähän on kauhea kiire! Hän ripeyttää
askeliaan, mutta ei kuitenkaan jaksa juosta, koska söi juuri ison annoksen
äidin tekemää kaalipataa. Kello käy huimaa vauhtia ja
Netta alkaa kävellä entistä nopeampaa. Hän tietää,
että on pian perillä. Hän näkee kauempana tiellä
jotain outoa. Netta arvelee sen olevan paksu köysi. Hän saapuu
lähemmäksi ja jäykistyy kauhusta. Käärme! Iso käärme!
Apua! Se on varmasti karannut sirkuksesta! Nettaa yököttää
ja huimaa… Hän ei tiedä mitä tehdä. Kauhu valtaa
hänet ja yhtäkkiä hän pyörtyy! Hän raoittaa
silmiään. Missä minä olen? Netta ajattelee. Sitten hän
tunnistaa paikan. Sairaala.
- Hei tyttönen! Olet sairaalassa. Me saamme sinut kyllä kuntoon.
Mitä ikinä onkaan sitten tapahtunut, sanoo ystävällinen
sairaalantäti.
Netan silmissä näkyy värejä, taas alkaa pyörryttää.
Kaikki ympärillä oleva liikkuu nopeasti. Sitten Netta muistaa
käärmeen ja pyörtymisen. Hoitajat vievät Netan tutkimushuoneeseen
ja Netta kuulee heidän puhuvan käärmeenpuremasta. Voi ei,
Netta ajattelee. Elämäni on ohi! Apuaaaa! Sitten hänen silmissään
sumentuu ja hän pyörtyy järkytyksestä uudemman kerran.
Seuraavaksi kun hän herää ympärillä on neljä
hoitajaa ja Netan äiti. - Kuolenko minä? Netta sanoo heti silmät
avattuaan. Kaikki huoneessa olijat purskahtavat nauruun. - Et tietenkään!
Ensin kyllä luultiin, että se kamala, sirkuksesta karannut käärme
oli purrut sinua, mutta sinä oltikin vain pyörtynyt järkytyksestä.
Olet nyt valmis lähtemään kotiin.
- Elämä siis jatkuu! Ihanaa! Netta huudahtaa, pomppaa pystyyn
ja lähtee tanssahdellen äitinsä kanssa kohti sirkusta, joka
jatkuu vielä hetken. Ehkä hän näkee sen iljettävän
käärmeen esityksen.
- Marleena
Vihdoin pääsisin pois täältä murjusta ja kyläpahasesta,
ajatteli Mirash. Hänen äitinsä antoi loput eväät
ja niin Mirash lähti etsimään onneansa. Hän kulki läpi
merksien ja vuorien, kahlaten joissa, metsästämällä
ruokansa. Lopulta hän pääsi pieneen merenrantakylään,
joista koittaisi päästä laivaan töihin. Hän pääsikin
Rotan loukku -nimiseen rahtilaivaan pesemään kantta ja keittämään
ruokaa. Rotan loukun lähtöön olisi muutamia päiviä,
eikä Mirashia tarvittaisi ennen lähtöpäivän aamua.
Samana päivänä hän meni erääseen hotelliin
lepäämään, kun vastaan otossa oli Mirashin mielestä
maailman kaunein tyttö. Hänellä oli ruskeat nappisilmät
ja nuken kasvot. Mirash meni puhumaan hänelle. Tyttö kertoi nimekseen
Mirelle. Mirash pyysi Mirelleä ulos ja Mirelle suostui. He menivät
Montea -nimiseen ravintolaan ja söivät ja joivat jotain pientä.
Silloin Montea -ravintolaan tuli esiintymään sen ajan suosituin
poplaulaja Carlos Montea 17. Mirash ja Mirelle tanssivaat koko illan ja
puoleen yöhön. Mirelle pelkäsi saavansa satikutia isältään.
Murash ja Mirelle kertoivat toisilleen salaisuutensa ja rakkautensa.
Aika kului kuin siivillä Mirashin ja Mirellen viettäessä
aikaa yhdessä. Mutta tuli sellainen päivä, jolloin Rotan
loukku lähtisi pois satamasta. Mirash kysyi neuvoa Mirelleltä,
mutta totta kai Mirelle sanoi, että ei Mirashin pitäisi mennä.
Aamu koitti ja hyvästit. Mirash nousi laivaan ja katsoi taakseen, mutta
Mirelle oli kadonnut. Kun hän kääntyi, hän näki
Mirellen onnelliset kasvot edessään. Mirelle kertoi, että
hänen isänsä omisti laivan ja äiti ravintolan. Mirelle
sai luvan lähteä isänsä matkaan. Niin laiva lähti
kohti nousevaa aurinkoa ja Mirelle ja Mirash saivat olla yhdessä.
- Jenna