1.
Äkkiä Reima huomasi unohtaneensa kengät kotiin. Hän lähti hakemaan niitä. Mutta kengät olivat muuttuneet ankoiksi. Reima ei halunnut ankkakenkiä vaan omat, ihanat, rikkinäiset tossunsa.
”Missä tossuni ovat?” Reima kysyi.
Ankat vain kaakattivat: ”Kvaak, kvaak, kvaak!”
Ankkatossut rupesivat seuraamaan Reimaa ja purivat Reiman housunlahkeet rikki.
”Lopettakaa tuo näykkiminen!”
Reima yritti eksyttää ankkoja ja soitti jopa poliisille. Mutta poliisit vain nauroivat.
Niinpä Reima joutui ottamaan ankat työhuoneeseensa. Siitä lähtien hän maalasi kuvia ainoastaan ankoista.
2.
Eräänä aamuna Reima heräsi siihen, että hänen vaimonsa Kirsti oli poissa. Hän etsi Kirstiä joka paikasta muttei löytänyt tätä.
Reima päätti tehdä katoamisilmoituksen Kirstistä. Hän ei kuitenkaan päässyt poliisiasemalle, koska siellä oli lakko. Mikä ihmeen lakko, Reima ihmetteli. Yhtäkkiä joku juoppo ilmestyi uhkaavana nurkan takaa. Reima kiljui niin kovaa kuin jaksoi silmät lautasina. Hän lähti pakoon ontuen. Satavuotiaaksi hänellä oli kohtalaisen hyvä kunto.
Minä etsin Kirstin itse, vaikka minun olisi mentävä maailman ympäri, Reima ajatteli. Sitä paitsi maailmanympärysmatka on haaveeni, hän mietti. Mutta entäs jos Kirsti ei ole maailman toisella puolella?
Yhtäkkiä Kirsti juoksi Reiman luo.
”Löydyithän sinä!” Reima sanoi helpottuneena.
3.
Päivä alkoi aamulla niin kuin päivät yleensä. Reima heräsi, söi aamupalan ja alkoi maalata. Hän maalasi kuvaa elävistä hedelmistä. Se kauhistutti hänen vaimoaan Kirstiä, joka pyörtyi.
Reima soitti ambulanssin, mutta se ei tullut. Niinpä Reima päätti itse viedä Kirstin sairaalaan. Sairaalaan oli matkaa viisitoista kilometriä ja ontuva Reima joutui vetämään Kirstiä pulkassa. Se oli vaikeaa, koska ei ollut lunta. Mutta Reima halusi yrittää, sillä hänen vaimonsa saattoi olla vaarassa.
Äkkiä Kirsti muuttui muumiksi.
”Voi, ei!” Reima kummasteli.
Silloin hän alkoi itsekin muuttua muumiksi.
”Apua, auttakaa! Iiiiik!”
He elivät muumina lopun elämäänsä.
Kangasalan sanataidepaja
- Muodonmuutos! totesi Virtanen.
- Mitä?
- Teimme kissastanne koiran, kuten toivoitte! Virtanen vastasi.
- Toivoimme? Mutta missä se on?
- Teimme siitä samalla näkymättömän eli helppohoitoisen!
- Miten te sen teitte?
- Haltiamiekalla.
- Eli?
- Se oli nopea leikkaus, hyvin vaativa sellainen.
- Mutta?
- Ei muttia! Yksi mutta tässä kyllä on. Hän voi karata yksin iltaisin taikametsään, jossa on hänenlaisiaan paljon, paljon.
- Miten saan hänet taas takaisin?
- Taikasauvalla eli ruokapurkilla!
- En nyt oikein ymmärrä.
- Lohikäärmeen tytär voi tulla kyläilemään milloin vain!
- Nyt menetän malttini! Mikä se on?
- Se on villi kujakatti.
- En halua kotiini kissoja, likaisia kissoja.
- Ei, älkää ymmärtäkö väärin. Haaveloitsu on käytössänne.
- Mikä?
- Kääpiöiden haaveloitsu eli hiirilaulu, joka vie hänet mukanaan.
- Huh, huh!
- Yksisarvinen ei varmasti pidä teistä!
- Herätys! sanoi ensimmäinen Virtasen potilas.
- Mitä! Hyvää huomenta! Mitä minä täällä teen vastaanotollani ja sydänpyjamassa. Enhän vain ole puhunut unissani?!
Marleena, Messukylä
3. 10. perjantai: Muodonmuutos tapahtui kello 50.50 eli suoli muuttui kissaksi. Sanoin: ”näkymättömät aivot ovat kumma asia minun mielestä.” Haltiamiekka on oikeastaan vaarallinen. Taikametsästä tuli viesti, että Millan pää kutistuu.
Kello 30.50 sain oman päiväkirjani. Taikasauva on vaarallinen kapine, kun Elisa, joka on kaksi vuotta vanha, leikkii sillä ja surmaa etanan. Tuli kirje postissa.
Lohikäärmeen tytär sairastui kello 80.77 kuoliaistautiin. Haaveloitsun lähettäjä on saanut viikon vankeutta ja joutui minun osastolleni. Kääpiö oli liian kännissä. Hän tuli minun luokseni leikattavaksi, että kaljapullot saatiin pois.
Yksisarvinen on enää ainoa tapa pelastaa tämä päivä.
Anni, Messukylä
Veronica käveli töihin. Tänään testattaisiin kolme lähimöpeliä.: Sädetutka 2000, Bomb omb Kombbo ja Mega Fantasy II. Työpaikalla pomo kurstautti Veronicalle: ”Olet tehnyt töitä niin hyvin, että saat kokeilla uutta simulaatiopeliämme, Kernikkiä.” Veronica innostui. Hän astui pelaamaan Kernikkiä. Suuri purahdin simahti juuri kun hän oli voittamassa suurimmat pisteet. ”Mitä tapahtui?” Veronica huusi ja tuli ulos. ”Sinä meinasit saada niin isot pisteet, että purahdin ylikuumeni”, talonmies Salaparo selitti. ”Olet sinä kyllä yksi…” johtaja vaikeroi, mutta Salaparo tuli väliin. ”Älä viitsi raihnata. Kyllä minä tuon korjaan. Veronica, pistin Sädetutka 2000:en valmiiksi”, talonmies sanoi ystävällisesti. Veronica oli iloinen Salaparon ystävällisyydestä mutta lompsui pelin ääreen. Veronican huolet johtajan äreydestä haihtuivat pelin ääressä. Se oli nopeasti pelattu. ”Se olikin saksumppi peli!” Veronica totesi pelin tekijöille, jotka alkoivat kiljua iloisina. Palatessaan kotiinsa Veronica kirjoitti päiväkirjaan. Hän lopetti lauseen: ”Osasipa olla urninen paihna!”
Riikka, Pirkkala
Erkki Hoopo oli ryöstämässä lähimöä, kun hän kurstautti vahingossa. Siitä huolimatta hän jatkoi ryöstöään. Rötöksen jälkeen Erkki juoksi läheiseen kernikkiin piiloon. Kun poliisit tulivat kernikin lähelle, Erkki käytti purahdinta. Salaparonsa avulla hän pääsi takaisin kotiinsa. Saaliin raihnaamisen jälkeen hän päätti lampsua ja saksumpit katosivat. Poliisit kuitenkin löysivät urnisen Erkin ja toimittivat hänet paihnaan.
Arttu, Pirkkala