Nettilehti

>Takaisin nettilehteen

GROTESKIA

 

Kapakan meteli kuuluu ulos asti ja ovella on hieman jonoa. Ovimiehenä on yksi niistä idiooteista, jotka kroppansa puolesta sopisivat supersankareiksi, mutta joiden älykkyysosamäärä on samaa tasoa kengännumeron kanssa. Arska puskee itsensä levottomasti mutisevan ja kiemurtelevan jonon läpi, mutta ovimies huomaa hänen leveän olemuksensa ja hän tulee paiskatuksi johon perään. Hermostuksissaan hän tunkee nuuskamällin ylähuulensa alle likaisilla sormillaan ja vetää ikuisesti poissa muodista olevan lippalakin silmilleen.

- Tää on taas _niin_ tätä, voi jumalauta, hän huokaa kädet syvällä taskuissa, joihin on vuosien varrella kerääntynyt yhtä jos toistakin kuonaa, joka on pikkuhiljaa vihertynyt ja alkanut liikahdella.

Yhtäkkiä jostain ryntää häikäisevän kaunis kolmikymppinen nainen, joka heittäytyy Arskan käsivarsille kuin paremmassakin romanttisessa komediassa. Nainen haisee oluelle, mutta Arska on haltioissaan lähtiessään taluttamaan naista kohti jalkakäytävän reunalla odottavaa likaisenkeltaista taksia. Arska heilauttaa kättään poikamieskaverilleen Ykälle, joka yhä jonottaa savuiseen baariin.

- Perkele, mä taidan saada naista ekan kerran kolmeen vuoteen!
Mutta Arskan menestys naisrintamalla jää lyhytaikaiseksi, kun naisen kehonrakentajapoikaystävä tajuaa tilanteen. Hänen poistuessaan paikalta pimeälle kadulle jää vain irtohampaiden keskellä verilammikossa makaava Arska ja hitaasti hajaantuva ihmismassa, joka ei muista mitään tapahtuneesta enää seuraavan aamun krapulassaan.

Pauliina

Lapsuus

hajotetut hiekkalinnat,
lentomurkut liukumäessä,
joku on heittänyt keinua tangon ylitse
monta monta kertaa
eikä siihen yletä istumaan,
ja joku on kirjoittanut vittua
liukumäen lautoihin
ja maassa on pullonsiruja
jotka tunkeutuu paljaisiin jalkoihin
ja tupakantumppeja hiekkalaatikossa

Pauliina

Parodia

Aamutähti, häätölaulu

Häivy minun luotani
Heti
Päästä minut tästä inhostani, täytä minun kiihkein
Toiveeni
Älä anna sen tapahtua. En halua olla tove-
risi.
Etkö sinä rakastanutkin
sitä jotakin toista.
Kuun pimennys
he makasivat hautausmaalla.

(Alkuperäinen: Sapfo: Iltatähti, häälaulu)
Riina

Haaksirikkoutunut

Eräs haaksirikkoutunut vanhan puoleinen mies istuskeli jyrkänteen reunalla pohtien itsemurhan tekemistä. Hän ei halunnut nähdä vaimoaan, joka oli lähtenyt kotoa kertomatta hänelle menoistaan mitään. Muutenkin mies oli hyvin ikävystynyt ja vähän surumielinen. Hän oli eräänä kauniina heinäkuun iltana tullut kotiin kukkien kanssa ilahduttaakseen vaimonsa, oli hän löytänyt lapun jossa luki: ”Löysin toisen mukavamman miehen ja asun nykyään hänen luonaan. Tulen hakemaan loput tavarani maanantaina. Jääkaapissa on makaronilaatikkoa. T: Anneli”
Mies rutisti lapun nyrkissään pieneksi mytyksi ja heitti sen roskiin. Sitten hän istuutui pöydän ääreen ja hautasi kyyneleiset kasvonsa isoihin työn kovettamiin käsiinsä. Hän istui siinä jonkin aikaa, päätti sitten soittaa matkatoimistoon ja kysyä viikon risteilyä johonkin.
Mies lähti jo seuraavana aamuna risteilylle. Kun laiva lähti satamasta hänet valtasi suuri ikävä. Hän kaipasi yhä vaimoaan, vaikka hänen vaimonsa oli pettänyt hänet. Pari ensimmäistä päivää laivalla oli mennyt ikävöiden. Kolmantena yönä hän heräsi hälytysääneen. Laiva oli törmännyt kariin. Alus upposi nopeasti.
Mies onnistui jotenkin uimaan pitkän matkan yksinäiselle saarelle. Hän lepäsi rannalla pitkään ja lähti iltapäivällä tutkimaan saarta. Tunnin kierrettyään hän löysi hienon näköalapaikan. Hän istahti jyrkänteen reunalle ja katsoi viimeisen kerran kaunista auringon laskua. Aurinko oli jo melkein hävinnyt näkyvistä, kun mies nousi, katsoi kuinka auringon viimeiset säteet kimaltelivat meren pinnassa. Mies astui reunan yli ja putosi alas...

Riina

Runollisuutta

A-OSA
Lohdulliset eleet häviävät
Harhaluulot
mielesi seiniä maalaavat
Salaliitot
tulevat tilalle,
kun rehelliset virkkeet katoavat

KERTSI
Kuusi reikää selkärangassa
vuotavat mätää
Kuusi petosta muistissasi
silittävät päätä

B-OSA
Salajuonia punovat
kaksinaamat
Valheelliset hymyt hajoavat
Mädät omenat
asetetaan kultavadille
eikä enää ole tilaa totuuksille

KERTSI

C-OSA
Todellisuutesi on vain propagandaa heikoille

Julia

Lapset & lapsuus

Verenpunaama hyökyaalto tunkeutuu keuhkoihin ensimmäisten valosäteiden sokaistessa ihopussin pimeyteen tottuneet silmät. Ihmetys on suuri vaaleanpunanahkaisen, vokaalia kutsuvan rusinan tahratessa lakanat vereen ja istukkaan. Se on vieläkin kiinni äidissään ruokavarastossaan. Parasiitin häntä leikataan, raajat puhdistetaan, asetellaan alkukantaista rytmiä sykkivän sydämen päälle.

Ensimmäinen uloste nielty kyynel askel on mitalin arvoinen ja siniset karkit kelpaavat mutta mustat eivät. Huuto ja löysät lihakset ovat kiristyskeino siihen asti kunnes pienistä nyrkeistä löytyy voimaa väkivallalle. Käytössään pelkkiä vokaaleja joita ei säästellä, vaikkei niiden teho olekaan myrkkyä tihkuvan naulan veroinen. Seinille ilmestyvät lampaat ja pirut tulista tangoa tanssien, kohdun itkiessä pettymystään.

Valkaistujen hautajaispukujen lomissa nyljettyjä nahkoja, joiden pinta kovettunut ja kasvattanut mädänvihreää turkkia. Kiillotetut kallot helisevät paljaiden jalkojen alla, pienten sormenluiden toimittaessa juhla-aterian alati murskaantuvien ruokailuvälineiden virkaa. Isä kertoo vieraille, ettei abortti ole murha, eikä masturbointi ole murha, eikä kärventyvä ihmisliha uunissa ole muuta kuin aterian pääruoka.

Julia

Väärän kuninkaan päivä

Ulkoa kantautui erilaisista äänistä koostuvaa mekkalaa. Ihan kuin kuninkaan sotajoukot olisivat ahtautuneet näille mukulakivisille kapeille kaduille ryyppäämään ja rellestämään. Joku tömähti kovaa akan yläpuolella kohoaville portaille. Akka vei kynttilän lähemmäksi itseään ja kosketti päähänsä tahmeasta nesteestä muodostunutta aluetta. Sormiin jäänet jäljet kiiltelivät punaisina kynttilän lepattavassa valossa. Akka laski verestä tahriintuneen kätensä inhoten ja pyyhki sen jo valmiiksi saastaiseen kaapuunsa, mutisi muutamia vahvoja kirouksia ja nousi lahon tynnyrin päälle katsomaan mitä kadulla oikein tapahtui.

Värikkäin paljetein, kulkusin ja röyhelöin koristeltu juhlaväki eteni tanssien ja kovaa ääntä pitäen kohti kaupungin keskellä avautuvaa torialuetta. Heidän ympärillään leijaili vahva alkoholin ja purutupakan löyhkä, joka levittyi sakeana pilvenä koko kadun leveydelle ja tavoitti hetkessä pimeästä tarkkaileva Akan nenän. Puistatus kulki läpi hänen kehonsa ja Akkaa rupesi etomaan. "Saastaisia otuksia koko katu täynnä!" Akka mutisi ja jäi hiljaa odottamaan joukon etenemistä sisemmäs kaupunkiin.

Vähitellen katu tyhjeni Akan silmien edessä ja hän saattoi nousta kosteasta kellarista ahtaan aukon kautta likaiselle kadulle. Mies makasi liikkumatta edelleen portaiden päällä. Hän oli pitkä ja laiha ja hänen sinisen samettitakkinsa etumus oli kostea läikkyneestä viinistä. Hänen naamionsa oli nostettu vaalean kiharan hiuspehkon päälle. Miehen päästä valui verta. Akka murahti vaimeasti juopuneelle miehelle ja potkaisi tätä sitten kovaa kylkeen. Mies liikahti hieman äännähtäen, mutta ei kuitenkaan herännyt." Siinä vaan luulet saavasi maata toisen kodin päällä, saastainen otus! Tuollaisen iljetyksenkö perkele minun kiusakseni lähetti? Saa luvan myös sinut siitä muualle siirtää! Herää jo, juopunut saasta! Olet jäänyt jälkeen haisevista ystävistäsi! Akka räyhäsi samalla kun jatkoi miehen potkimista.
Vähitellen mies palasi tajuihinsa. "Mikäs Akalla on, kun on noin rumaksi naamansa vääntänyt? Ei sitä tarvitse ruveta Saatanaa sotkemaan kuvioihin, vaikka sitä joku portaillesi sattuisikin kaatumaan! Kyllähän minä tästä olen koko ajan lähdössä!" mies sanoi samalla vääntäytyen ylös kivisiltä portailta. Hän hoippui pari askelta pidellen toisella kädellään takaraivoaan ja toisella reippaasti tyhjennettyä viinipulloa. Vähitellen hänen seisomiseensa palasi ryhti ja hän alkoi tajuta ympäristönsä tapahtumista. Hän katsoi hänet herättänyttä Akkaa ensimmäisen kerran kunnolla. Akan känsäinen naama oli vääntynyt inhosta rumaan irvistykseen. Hän oli tanakka pikkupaholainen, jonka silmät kiiltelivät pahaenteisesti. Hänen päällään oli saastainen kaapu, jonka helmassa mies näki kuivuneita veritahroja. Kokonaisuus oli kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa. Silti häntä kiehtoi näkemänsä. Hän oli koko alkuillan yrittänyt löytää Akan kaltaista ihmistä. Siinä se nyt seisoi hänen edessään kutsuen häntä Saatanan lähettilääksi silmät ilkeästi välkkyen. Mies tiesi, että nyt oli osattava tarttua tilaisuuteen. Akka oli saatava mukaan torille.

"Mitäs Akka täällä muuten yksin tekee, kuin kaikki muut ovat juhlimassa toriaukiolla? Et kai sinä meinaa jäädä karnevaaleista pois! Ei tuollainen käyttäytyminen ollenkaan sovi! Nyt sinä Akka lähdet minun kanssa tuonne torille muiden sekaan juhlimaan!" mies sanoi tarttuen Akkaa käsivarresta. Akka rimpuili kaikin voimin vasaan ja päästi ilmoille pitkän litanian pahanlaatuisia kirouksia. Se ei kuitenkaan auttanut. Mies oli vahvempi ja onnistui vähitellen vetämään Akkaa entistä lähemmäksi juhlivaa joukkiota. "Tulkaa auttamaan! Tämä piruparka pistää kovasti vastaan, vaikka on aivan selvästi se, joka saa kantaa kruunua tämän illan kuningastakin komeammin!" mies huusi heidän lähestyessään ihmismassaa. Pari miestä juoksi heti väkijoukosta auttamaan Akan raahaamisessa keskelle toriaukiota.

Ihmiset tekivät tietä heille ja kuullessaan mistä oli kysymys nousivat kovaäänisiin suosionosoituksiin. Akka ei vielä oikein ymmärtänyt minä oli tapahtumassa, mutta ei laittanut enää vastaan, sillä hänenkin mielenkiintonsa oli vähitellen herännyt. He matkasivat hitaasti värikylläisen, yhteen puristuneen väkijoukon läpi keskelle vapaaksi jätetylle alueelle. Siinä missä normaalisti oli hirsipuun paikka, oli nyt pystyssä korkea torni, jonka päällä oli koreaksi koristeltu istuin. Akka katsoi ihmeissään suu auki tuota hökötystä, kunnes hänen huomionsa varasti kaksi narria, jotka kävelivät häntä kohti. Toinen kantoi kruunua ja toinen piteli käsissään pitkää punaista viittaa. He pysähtyivät suoraan Akan eteen ja kumarsivat niin syvään, että nenä melkein hipoivat maanpintaa. "Saanemme ojentaa hallitsijallemme hänelle kuuluvat kruunun ja viitan? Ne ovat osoituksena vallastasi. Ja me, rakkaat alamaisenne, tulemme täyttämään vähäpätöisimmätkin toiveenne ja halunne tänä iltana. Oletteko valmis ottamaan paikkanne, oi teidän ylhäisyytenne?" toinen narreista sanoi ja ojensi Akalle käsissään olevaa kruunua. Akka katsoi häntä edelleen suuren ihmetyksen vallassa, mutta nyökkäsi kuitenkin hetken päästä. Hiljaa odottanut kansanjoukko rupesi osittamaan kovaan ääneen kunniaa uudelle hallitsijalle.

Akka sai päähänsä kruunun ja ylleen viitan ja apua kivutessaan korkealle hallitsijan penkille istumaan. Väki tanssi ja lauloi hänen ympärillään, kunnes joku huusi jotain kovaan ääneen ja kaikki hiljenivät. "Mitä meidän hallitsijamme haluaisi meidän hänelle suovan?" joku kysyi kovaan ääneen väkijoukon keskeltä ja kaikkien kasvot kääntyivät odottavina Akkaan päin. Akka ei oikein tiennyt mitä hän uskaltaisi pyytää, mutta rohkaistui sitten ja sanoi kuuluvasti: "Minä haluan kaupungin parasta viiniä ja maukkainta ruokaa!" Toive täytettiin saman tien. Viiniä tuotiin monta pullollista ja ruokaa monta korillista. Akka katsoi silmät selällään ruokien ja viinin kantajia. Se oli vain niin uskomatonta! Miten he häntä tottelivat? Normaalisti vain sylkivät päälle jos sattuivat häneen vahingossa törmäämään.

Akka ei ajatellut enää kauan ihmisten outoa käyttäytymistä vaan otti siitä kaiken ilon irti. Hän pyyteli nuoria miehiä tanssimaan hänelle ja hieromaan hänen kipeää selkäänsä. Hän käski myös ihmisiä sepittämään hänestä pitkääkin pidemmän ylistyslaulun ja käski kaupungin kauppiaita nuolemaan maata hänen jalkojensa alla. Melu oli korvia huumaava ja kaikki nauroivat ja tanssivat juopuneina akan ympärillä. Pian kuitenkin ilta kääntyi yöksi ja Akka tajusi aamun pian saapuvan kaupunkiin. Hän oli jo tajunnut, ettei hänellä ollut kuin tämä yksi ilta hallitsijana ja häntä kouristi tuska rinnassa. Oliko hän saanut illalla oikeastaan mitään sellaista mitä hän todella tahtoi? Ei. Ei hän ollut saanut. Vielä oli kuitenkin aikaa.
Akka nousi takaisin valtaistuimelleen ja nosti kätensä korkealle ilmaan. "Alamaiset! Pyydän teiltä vielä yhtä palvelusta ja vetäydyn sen jälkeen takaisin omaan kosteaan kellariini pois teidän näkyvistänne. Toivon, että täytätte pyyntöni yhtä mukisematta kuin mitä olette täyttäneet kaikki muutkin tehtävät tänä iltana." Kaikki olivat hiljentyneet kuuntelemaan Akan sanoja. Osa liikahteli levottomasti väkijoukossa. Mitä Akka oikein tahtoi? "Minä pyydän, että toisitte poikani tänne nähtäväksi. En ole häntä sen jälkeen nähnyt, kun te hänet minulta väkivalloin veitte vuosia sitten. En kanna siitä kaunaa, vaan toivon pelkästään hänet nyt eteeni tuotavan." Akan sanat herättivät suuren levottomuuden aallon väen keskellä. Kaikki vaihtoivat merkitseviä katseita ja supisivat päät yhdessä. Akka katsoi epätoivoisena ihmisiä alapuolellaan ja hänen rintaansa painoi pelko.

Lopulta yksi vaikutusvaltaisista kauppiaista nosti päänsä ylöspäin ja katsoi Akkaa suoraan silmiin: "Me olemme miettineet ja tulleet siihen tulokseen, että teimme oikein hänet sinulta vietyämme! Hän on nyt hyvässä turvassa ja hän on onnellisen tietämätön millainen saastainen noita-akka hänen äitinsä oikein on. Hänen on parempi nyt! Sinä et tule häntä näkemään, oi ylhäisyys! Mene nyt takaisin kellariisi meidän silmistämme!" Ihmiset nyökyttelivät ja mumisivat yksimielisyyttään ja etenivät määrätietoisen näköisinä kohti Akkaa ja Akan valtaistuinta. Akka huudahti tuskaisena ja kyyneleet valuivat pitkin hänen paksun lian peittämiä kasvojaan jättäen viirut poskiin, kun hän taisteli hänen kimppuunsa käyneitä ihmisiä vastaan. He vetivät hänet väkivalloin alas valtaistuimelta ja repivät viitan ja kruunun hänen päältään ilkeyksiään huudellen. Ihmiset tarttuivat häntä käsistä ja jaloista ja kantoivat hänet ulos torilta kapealle sivukadulle pitkässä kulkueessa. He päästivät hänet tippumaan kivisten portaiden juureen ja lähtivät taakseen katsomatta takaisin torin suuntaan. Akka nousi vaivalloisesti maasta ja ryömi takaisin kellariinsa. "Saastaiset, Saatanan lapset!".

Jaana