Cruella Lourèse
Bonjour! Cruella Lourèse on pariisilaisnainen 1920-luvulta. Hänellä on jalassaan tuon ajan tyypilliset korkokengät ja hameeksi hän on kietaissut mustan hameen. Takkina hänellä on mustaharmaa villakangastakki ja kaulassa roikkuu huivi. Päähänsä Cruella on laittanut hatun, jossa on erikoinen koriste, joka kuuluu sen ajan muotiin. Hän on nykyään hyvin hyväntahtoinen, ja sitä kuvastaa kaulassa roikkuva huivi. Hänellä on omasta mielestään pelottavat silmät, ja siksi hän pitää isoja aurinkolaseja. Hame kuvaa naisellisuutta, sillä hänen mielestään housut ovat miehille. Cruella oli ennen hyvin paha ihminen. Hän inhosi köyhiä suunnattomasti, ja ennen kaikkea Lilli Sisiliaa. Eräänä päivänä Lilli oli kuolemaisillaan ja Cruella sai viestin, jossa luki: "Älä uhkaa Lilliä! Muuten hän kuolee!" Cruella ei halunnut Lillin kuolevan, joten ryhtyi hyväksi ihmiseksi. Tämä oli Lillin tarina! Merci!
Iida Laine
Kirjoita ja esitä! -ryhmä
Tiina Tarkka
Tiina Tarkka on luonteeltaan tarkka. Hän muuttuu joka täysikuu kanaksi, koska se on perinnöllistä hänen suvussaan. Tiina asuu Pariisissa, linnassa. Hän asuu keskiajalla. Pariisissa keskiajalla oli muotia normaali teepaita, laukku, vihreät housut ja pitkät, mustat kumisaappaat. Tiina käyttää normaaleja vaatteita, vaikka onkin juhlallinen, siksi koska on muotia olla normaali, ja hän on riippuvainen muodista. Eli tarkka. Kumisaappaat kuvaavat nykyajan muotia, koska on märkää.
Alma Seppälä
Kirjoita ja esitä! -ryhmä
Miss Reginörin
Hän eleli keskiajalla korkeimmassa hovissa. Siellä pukeuduttiin hienoimpiin kankaisiin ja kalleimpiin jalokiviin. Hänet kutsuttiin hoviin, koska hän pelasti valtakunnan tulipalosta. Hänen päähänsä on aseteltu nahasta tehty huntu ja ranteessa on satoja koruja. Hänen paitaansa on ommeltu täydellisimpiä helmiä, jotka sokaisevat aamulla ja illalla. Hame on hienointa minkinkarvaa. Kaikki vaatteet on saatu lahjaksi ihailijoilta.
Aino Tarvainen
Kirjoita ja esitä! -ryhmä
Mummo Höpskuukkeli
Nyt lavalle astuu legendaarinen Mummo Höspkuukkeli, joka on laulanut oopperassa 3-vuotiaasta lähtien. Hän on Bueblista, ja syntynyt viime vuosituhannen alkupuolella. Mummojen muotiin kuuluu villatakit ja -sukat. Hän on hyvin vanhanaikainen, ja se näkyy myös hänen vaatteissaan. Hiukset ovat papiljoteilla, ja sukat on vain vetäisty jalkaan. Kaiken kaikkiaan hän näyttää aivan puusta pudonneelta, vasta heränneeltä huuhkajalta.
Annika Flang
Kirjoita ja esitä! -ryhmä
Maaseikkailija
Tässä näette Maaseikkailijan. Hän on kotoisin Klondikesta. Hän löysi kananmunan kokoisen kultakimpaleen, eli kananmunahipun. Päässään hänellä on tonttupipa, koska Klondikessa on kylmä, ja se on hänen perinnepiponsa. Päällään hänellä on talvitakki. Hänen takissaan on paljon pinssejä eri puolilta maailmaa. Hänellä on crocsit, koska ne on helppo puhdistaa. Kädessään hänellä on vanha kunnon keppi.
Pauliina Pääskylä
Kirjoita ja esitä! -ryhmä
Asleccar
Lavalle astelee nyt Asleccar! Itsepäinen ja voitonhimoinen ihminen Ranskasta vuodelta 1921. On oltava sen ajan muodissa olevia vaatteita, koska sotilaat eivät uskalla sotia kauneuden takia. Voitonhimo näkyy mitaleista. Hiukset ovat ylhäällä kummalisella kiekuralla. Jalkineet ovat upeat saapikkaat. Hänellä on paljon koruja ja upea huivi kietaistuna kaulalle. Asleccar on tappanut sotilaiden päällikön. Siksi hän on legendaarinen. Vaatteet edustavat hänen toivoaan ikuisesta kesästä, korut rikkaudesta, ja huivi edustaa viisautta.
Klaara Mikola
Kirjoita ja esitä! -ryhmä