Esipuhe
Selviytymisoppaita
Kiperien tilanteiden käsikirja
Supersankareita ja antisankareita
Julkkiksia
EPEVEHES
Sanataideryhmämme on keskittynyt tänä keväänä näytelmän käsikirjoittamiseen. Tämä on ollut sekä opettajalle että oppilaille huima tutkimusretki ja hyppy tuntemattomaan. Nyt loppukeväästä on hienoa huomata, kuinka ryhmän siivet alkavat kantaa, ja innostus ja ensi-illan jännitys tuntuu sähkönä ilmassa.
Lähdimme työstämään näytelmää vailla valmista suunnitelmaa, lasten omien ideoiden ja improvisaation pohjalta. Tämä niin sanottu devising-menetelmä ei ole kaikkein helpoin ja suorin tie, mutta näin jälkeenpäin voi sanoa, että kyllä kannatti! Tekeminen ja yhdessä oivaltaminen on ollut tärkeää, ei pelkästään lopputulos. Ja se lopputuloskin, EPEVEHES eli Eerokki-Petterin Erittäin Velhomainen Hermanni-Skule, löytyy tämän antologian lopusta.
Olen nähnyt monenlaista kasvua ja kypsymistä tänä keväänä. Moni on uskaltanut ylittää omia rajojaan. Ohjaajana olen erityisen ilahtunut siitä, että ryhmän henki on kevään aikana parantunut huomattavasti. Sanataideiloa ja mielikuvituksen voimaa jatkossakin! Tästä on hyvä mennä eteenpäin.
Antologian kirjoittajat:
Reijo Jaakkola
Jan-Sebastian Jokela
Antti Koiranen
Samu Ojanen
Leevi Savijärvi
Juho Syväjärvi
Ryhmän opettaja ja antologian toimittaja:
Janette Hannukainen
Kumpulan selviytymisopas
Kumpula on pieni alue, mutta jos haluat, sieltä löytyy kaikki.
Lähikaupat: Siwa (jos erehdyt luulemaan Rusthollin kauppoja Kumpulan alueeksi, olet väärässä. Rustholli on pahin vihollisemme.)
Elokuvat, esitykset: Näitä ei Kumpulassa ole, mutta täällä kesällä pyörii naapurin ruohonleikkuukomediat.
Varo: kahta juoppoa.
Mafiat: Kumpulan jätkät vaarattomia.
Antti Koiranen
Selviä Atalassa
1) Älä liiku illalla kello 21.00 jälkeen.
2) Varo pinkkejä pupuja ÄÖ 380.
3) Kaikkialla on Sivoja.
4) Varo Bizarroa.
5) McDonald löytää sinut, etkä sinä sitä.
6) Muuta pois!
7) Vedä ranteet auki.
8) Älä eksy kouluun.
Reijo Jaakkola
Atalan opas
1. Jos sinulle tulee nälkä, mene Valintataloon karkkihyllylle ja täytä taskut.
2. Jos eksyt omaan taloon, voit soittaa armeijan etsimään sinua.
3. Jos mörkö hyökkää, kun olet vessassa, ota hammasharja käteesi ja harjaa hampaasi puhtaiksi. Mörkö pelkää sitä ja perääntyy.
Juho Syväjärvi
Selvitymisopas Atalaan
Varo ganstereita.
Varo hirviä.
Autokolareita sattuu usein. Varo niitä.
Älä mene metsään yksin, jos et osaa pois.
Atalassa on varkaita.
Jan-Sebastian Jokela
Miten välttyä tiikeriltä
1. Jähmety ja kaadu maahan.
2. Peitä sen silmät.
3. Lähde pakoon.
4. Hakeudu hoitoon.
Jan-Sebastian Jokela
Kuinka vapautua lumimyrskystä
1. Älä mene alueille, joissa on lumivyöryvaroitus.
2. Käytä mielellään takkia, jossa on lumivyörypaikannin.
3. Jos sinua lähestyy lumivyöry, älä pakene alas, vaan pyri metsään.
Metsässä puut hidastavat lumivyöryä ja sinulla voi olla jopa viidenkymmenen prosentin mahdollisuus selvitä.
4. Jos jäät lumivyöryn alle ilmakammioon, et voi muuta kuin odottaa. Avunhuuto on turhaa, sillä kukaan ei
kuule huutoasi. Lumessa on seassa paljon ilmaa. Voit mahdollisesti joutua tällaiseen ilmakuplaan. Sinulla
on siis 45 prosentin mahdollisuus selvitä.
5. Jos olet vuorilla, älä huuda, soita torvea tai ammu tykillä. Tämä voi aiheuttaa lumivyöryn.
Antti Koiranen
Kun hyttynen iskee?
1. Ime siitä veret.
2. Jos ei onnistu, lyö sitä.
3. Leikkaa se valosapelilla.
4. Ohjaa siihen meteoriitti.
5. Jos tämä ei onnistu, läimäytä se littanaksi. Hyttynen kuolee, jos littaat sen.
Reijo Jaakkola
Kuinka päästä gepardia pakoon?
Jos olet Afrikassa ja gepardi näkee sinut, tee näin:
1. Kun gepardi on metrin päässä sinusta, hyppää niin korkealle kuin pääset, ja kun gepardi hyppää ylitsesi,
hyppää sen selkään, ja pidä tiukasti kiinni.
2. Jos gepardi yrittää purra sinua, työnnä toisella kädelläsi gepardin päätä kauemmaksi ja toisella
kädellä vedä gepardia hännästä. Gepardi jää minuutiksi raapimaan häntäänsä.
3. Kun gepardi on raapimassa häntäänsä, voit kiivetä puunlatvaan, ja kun minuutti on kulunut,
gepardi ihmettelee: "Minne saaliini katosi?"
Juho Syväjärvi
Leuwi Crowe
Nimi: Leuwi Crowe, eli Mr. Kynä.
Alter ego: As himself.
Ammatti: Tappelija, pahvilaatikko ja työtön.
Puku: Hellehattu, maski, viitta ja trikoot.
Työkalut: nyrkit, syöttötuoli, superhattu.
Voimat: superhyperloikat, lasersäde, Hulk-tossut.
Elämäntarina:Leuwi syntyi, kun proffa Atomium lisäsi pataan sokeria, kanelia ja muovailuvahaa. Mutta proffa lisäsi myös
ylimääräisen ainesosan, kemikaali hoon. (Räjähdys). Leuwi oli syntynyt. Samalla syntyi myös Ultra-Nasse, koska Leuwi
oksensi sen. Sitten ne alko tapella ympäri mualimaa jne....Esiintyi ekan kerran Hermannin ala-asteen joulujuhlissa
syyskuussa 11.1977, kun se tukehtui pullaan ja hyppäsi lavalle juustomereen.
Sitaatti: "Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset. Eli jos ajan, en lue"
Superjuniori
Joonatan eli Juniori yrittää oppia lentään, mutta painaa liikaa. Superjunnu haisee pahalle ja se on kömpelö. Siksi se ajaa potkulaudalla tai polkuautolla ja sonnustautuu virpomisvitsaan ja magnumiin. Pukeutuu haalariin ja pyrylakkiin. Pahin vihollinen on Jonne Hessula. Superjuniori suuttui, kun hän osti jäätelön, ja häntä kiellettiin syömästä sitä. Se suuttu ja alko kostaa kaikille kiusaajilleen. Se kuvittelee olevansa kovin superi, mutta ei se osaa edes tappaa murkkuu, eli no way.
Leevi Savijärvi
Vangitsija-Valle
Nimi: Vangitsija-Valle
Alter ego: Herra Potaatti
Puku: Punainen paita, siniset housut.
Supervoimat:tekee imeviä salamahäkkejä+sähkönhallinta
Elämäntarina:sai salamasta sydämeen maan ilmakehään
Heikkous: Hyökyaallot
Miten ilmestyi
ensi kerran: tuhosi Terminaattorin ja Eiffel-tornin
Samu Ojanen
Höh-Pena
Sumuttaa kaikki hyönteiset mäskäksi.
Ensimmäinen ja viimeinen uroteko: tuhosi aidon Eiffel-tornin.
Samu Ojanen
Kenraali Neckerson
Alter ego: Valtteri Tavar
Ammatti: rattijuoppo
Työkalut: Volkkari, talonovi ja pistooli, joka ei toimi
Elämäntarina:Ajoi autokolarin. Luulee öisin olevansa supersankari, päivisin Valtteri Tavar. Ilmestyi ensimmäisen kerran 29.3.1987.
Heikkous: supersankaruus
1. uroteko: räjäytti Empire State Buildingin.
2. uroteko: keksi Sithit.
Sitaatti: "Enpä tiiä häntä."
Antti Koiranen
Mr. Hiltunen - oman elämänsä hero, tarkoittaa zero
Erikoistunut: psykologiaan
Ammatti: pizzan syönti
Aseet: Ei ole. Luulee osaavansa lentää, mutta kerran, kun yritti, tippui katolta roskikseen. Epäonnistuu joka yrityksessään.
Sitaatti: "Fat tomorrow."
Antti Koiranen
Super-Repa
Nimi: Super-Repa
Alter ego: Reijo Jaakkola
Ammatti: koululainen
Puku: Vähän helmi. Hän näyttää viattomalta, mutta sisältään hän on härkä.
Työkalut: Zero
Elämäntarina:Sai voimansa cyptoniitistä syötyään sitä. Syntyi ruokalassa.
Eka uroteko: Sithit
Toka uroteko: ryhtyi Jediks
Supervoimat: jedivoimat, meedio, superälykkyys, plasmatykki, muodonmuutos, ajanhallinta, teleportaatio, supervoimat.....
Heikkous: huono kaukonäky
Sitaatti: "Maailma on pelastettu, nyt syömään."
Reijo Jaakkola
Purkka-Pete
Miten nousi julkisuuteen: Teki 20-metrisen purkkapallon.
Viimeisimmät uutiset: Joutui vankilaan, koska alkoi varastaa purkkaa.
Suhde julkisuuteen: Pelkää kameroita. Suosio on laskussa.
Jan-Sebastian Jokela
Roope Rikas
Roope rikkaasta tuli kuuluisa, koska hän voitti jokaisesta lotosta pääpotin.
Suhtautuu julkisuuteen lähtemällä Afrikkaan ja sieltä vielä Intiaan viikoksi, ja sitten palaa takaisin.
Hänen suosionsa on nousussa, sillä hän voittaa vieläkin lotossa jättipotteja.
Juho Syväjärvi
Julkkikset Linnan juhlissa
Purkka-Pete kohtaa muita julkkiksia. Yhtäkkiä Roope Rikas alkaa kerskua rahoillaan ja heidän välilleen tulee riita. Purkka-pete tapaa vielä Horatius Neposen, joka alkaa pelleillä. Purkka-Pete alkaa raivota, ja hänet viedään vankilaan rauhoittumaan.
Jan-Sebastian Jokela
Linnan bileet
Kun Roope Rikas tapasi Purkka-Peten, Purkka-Pete yritti viedä Roope Rikkaan lottovoiton. Purkka-Pete suuttui ja puhalsi suuren purkkapallon, joka räjähtäessään teki Linnasta käyttökelvottoman.
Juho Syväjärvi
Eli Eerokki-Petterin Erittäin Velhomainen Hermanni-Skule näytelmä
Henkilöt:
Wäinökki-Petteri, rehtori
Yrjökki Peltonen, opettaja (taikajuomat ja matematiikka)
Seppo, oppilas
Patrik, oppilas
Joulupukki
Keksi, ihmissyöjä
Pektori, kyläläinen
Irmeli, kuolleista noussut
Tapahtumapaikka:
Eerokki-Petterin Erittäin Velhomainen Hermanni-Skule Lapissa, Halti-tunturilla
Käsikirjoitus:
Atalan sanataidepaja 2009
Reijo Jaakkola
Jan-Sebastian Jokela
Antti Koiranen
Samu Ojanen
Leevi Savijärvi
Juho Syväjärvi
Koonnut ja muokannut:
Janette Hannukainen
Prologi
Rehtori: HYVÄÄ HUOMENTA, HALTI! Tervetuloa Eerokki-Petterin Erittäin Velhomaiseen Hermanni-Skuleen. Olemme tänne kokoontuneet (liiskaantuneet) aloittamaan koulaisten (rottien) kouluvuotta. Olen viime vuoden (vuosisadan) aikana joutunut korottamaan ääntäni inhottavien lapsosten (karkkiaktivistien) takia. Siksi olen päättänyt kahden vuoden (vuosisadan) päästä jäädä eläkkeelle, ja sehän tarkoittaa sitä, että koulu (orjatyölaitos) on pian teidän ihanien (törkyturpaisten) kullanmurujen (tyrannien) käsissä. Siispä teidän on määrä totella (kumartaa) minua, ja oppia taikuuden viimeisimmät niksit (delfiinipotkut). Toivotan kaikille oikein antoisaa (raastavaa) kouluvuotta. Siihen asti, hei hei (heippa, ei tuu ikävä).
1. kohtaus: Taikajuomalabra
Henkilöt: YRJÖKKI PELTONEN (YP), SEPPO JA PATRIK
Labrassa opetellaan makkarasopan eli ikuisuusjuoman tekoa. Oppilas laittaa juomaan vahingossa dynamiittia, ja open jalka syttyy palamaan.
YP: Tervetuloa vuoden ensimmäiselle taikajuomatunnille. No niin apinat. Katsokaapas tänne. Nyt näemme, miten tehdään ikuisuusjuomaa, eli makkarasoppaa. Ottakaa esille yksi lihava makkara ja paloitelkaa se soppaan.
OPPILAAT: Okei.
YP: Varmistakaa, että liesi on kunnossa. Sinä myös, Patrik.
PATRIK: Joo joo. (Kuiskaa) Pöhkö!
YP: Minäpä kuulin tuon. Saat jälkkäriä.
PATRIK: Siis jälkiruokaa.
(hiipii pöydän luo ja vaihtaa makkaran dynamiittiin)
YP: Lisätkää ikuisuusjuomaan vielä yksi makkara, ja paloitelkaa siihen habaneroa.
(räjähdys)
YP: Mitäs risutusta tämä on. Luulin, että minulla oli migreeni. Mitää! Jalkani palaa! Tuokaa palokunta! Poliisi! Edes jotain mehua! Aaaaaaaaa! Vaahtosammutin.
PATRIK: Saisiko olla myös kermavaahtoa?
(suihkuttaa vaahtoa)
OPETTAJA: Yäääk. Tahdon myös hilloa! Byää. Lopetamme tunnin heti! Menette tänään kuudelta nukkumaan!
PATRIK: Kello on viisi yli.
YP: Sitä suuremmalla syyllä. Alkakaa pistää askelta tossun alle ennen kuin ennen kuin - pakotan teidät juomaan kaiken liemen. Menkää!
2. kohtaus: Pahoilta taikasanoilta suojautumisen luokka
Henkilöt: REHTORI, SEPPO, PATRIK, IHMISSYÖJÄ
Oppilaat opettelevat pahoilta taioilta suojautumista rehtorin johdolla, mutta tämä opettaakin vahingossa sydämenpysäytysloitsun.
REHTORI: No niin oppilaat. Kolmas maailmansota on alkanut ja me kaikki kuolemme.
SEPPO: Kolmas maailmansota alkoi jo miljardi vuotta sitten. On vuosi 1000 000 2009. Ja kuulumme Ruotsiin. Onko opettaja aivan pihalla?
REHTORI: En tietenkään, oppilaat. No niin, aloitetaan. Opettelemme nyt uuden loitsun, jolla suojautua pahoilta taioilta. Sanokaapa joku "Buz", ja osoittakaa minua.
PATRIK: Buz!
REHTORI: Sydämeni pysähtyi! Tässä näette esimerkin siitä, miten EI pidä toimia.
PATRIK: Hän ei muistanut mainita vastaloitsua....
REHTORI: Se oli muuten "boz". Aaaaaaaaaaaa!
SEPPO: Ei jaksa enää, lähetääks kebabille?
REHTORI: Älkää jättäkö minua, täällä on tylsää. Ai hei, ihmissyöjä! Aaaaaargh!
SEPPO: Huusiko joku? Njää, kuulin varmaan omiani.
3. kohtaus: Joulupukki tuo räjähtäviä lahjoja oppilaille
Henkilöt: JOULUPUKKI, SEPPO, PATRIK, REHTORI
Joulupukki tulee lainaamaan siirappia, salajuonenaan ujuttaa räjähtäviä lahjoja kouluun. Oppilas haluaa, että pukki toisi lahjoja jouluna. Oppilas uskottelee Joulupukille, että rehtori on syväjäädytetty. Rehtori tulee paikalle.
PUKKI: (hykertelee itsekseen) Lappi on kuin kamalan iso purkka! Mitä isompi pallo, sitä laajemmalle se poksahtaa! Ja minä tarvitsen lisää tilaa pajalleni. Korvatunturi ei enää riitä, bisnes kasvaa, täytyy investoida. Vaan tuo Haltin velhokakara-akatemia on ikävästi tiellä.....
(koputtaa oveen)
PUKKI: Onkos täällä kilttejä lapsia?
SEPPO: No ei kuule!
PUKKI: No sitten Pukki vie lahjat pois.
SEPPO: Älä vie, me ollaan sittenkin kilttejä. Tai ainakin vähän kiltimpiä.
PUKKI: Selvä. Mutta minä liikun täällä ihan muilla asioilla. Tulin lainaamaan siirappia joulupuuroon. Missäs rehtori on?
PATRIK: Syväjäässä omassa huoneessaan.
PUKKI: Vai niin, kukas hänet syväjäädytti?
PATRIK: Me.
PUKKI: Vai niin. Minä tuikkaan sitten paketit heti takkaan. Käyn säkin luona. (menee)
(REHTORI saapuu)
SEPPO: Hei! Sinähän olet siellä syväjäädytettynä.
REHTORI: Mitä sinä oikein horiset?
(JOULUPUKKI tulee takaisin)
PUKKI: Mitä, eikö rehtori olekaan syväjäässä?
(paketit räjähtävät)
PUKKI: Ööh....Minä taidan syödä joulupuuron vastedes ilman siirappia.
4. kohtaus: Oppilaat puolustautuvat
Henkilöt: PATRIK, SEPPO, JOULUPUKKI, REHTORI
Oppilaat yrittävät puolustautua erilaisin taioin.
PATRIK: Apua, Joulupukki onkin terroristi!
SEPPO: Mitä pahaa me ollaan sulle tehty? En mä NOIN tuhma ole ollut.
PUKKI: Räjäytän teidät, koska olette edistyksen tiellä!
SEPPO: Taikasauva!
PATRIK: Röh röh pöö!
PUKKI: (alkaa nytkyä) Ei saa nytkyttää!
SEPPO: Nee vii kuu, olet puu!
PUKKI: Oho, kivoja käpyjä kainalossa!
PATRIK: Sähköys!
(ei tapahdu mitään)
SEPPO: Hei, miksi taiat eivät toimi?
PUKKI: Minulla on vastaloitsu. Ping pong, nyt kuolet.
REHTORI: Seis, seis, aivan liian väkivaltaisia taikoja. Siivotaan pahuus pois! (harjaa lattiaa harjalla). Minulla on paljon sivistyneempi keino asian ratkaisemiseen! (ottaa harjan mikrofoniksi)
5. kohtaus: Joulupukki ja oppilaat alkavat laulaa kilpaa
Henkilöt: REHTORI, JOULUPUKKI, SEPPO, IHMISSYÖJÄ
Oppilas ja Joulupukki laulavat kilpaa erilaisilla musiikkityyleillä.
REHTORI: Tervetuloa American Idolsiin, pellet! Tänään meillä on tuomarina vasemmassa laidassa opettaja "Velho ratissa" (Yrjökki Peltonen). Kilpailijoina oppilas Seppo ja Joulupukki. Aloittakaa.
PUKKI: Petteri Punakuono, oli poro vihreä....
SEPPO: I am death only for you....
PUKKI: Kulkuset, kulkuset, riemuin kilisee...
SEPPO: Juodaan limsaa, tullaan viisaammiksi näin.....
REHTORI: Spider Pig, Spider Pig....Oho, anteeksi.
PUKKI: We all live in a yellow submarine, yellow submarine, yellow submarine....
YP: Vihaan American Idolsia. Vihaan tätä biisiä. Vihaan teitä kaikkia! Menkää kotiin! I am death only for you. Pelätkää mua. We all live in a yellow submarine, yellow submarine. Oh yeah, this is so hot tonight!
REHTORI: Ei muuvitaloa lukita yöksi, hei muuvi, hei muuvi. Ja voittaja on - reksi! Ai, hei taas, herra ihmissyöjä.
(IHMISSYÖJÄ ilmestyy).
6. kohtaus: Shamaani Pektori tulee apuun
REHTORI: Paetkaa, ihmissyöjä tulee! Ja sen maha murisee!
PEKTORI: Ole sinä hiljaa, ruutana!
SEPPO: Oho, sehän on Pektori, shamaani!
REKSI: Äääää! Lopettakaa piinani! Saan burn-outin!
PEKTORI: Nyt riittää! Naama pullollaan kuin sammakolla, rauha palaa tähän käpykylään. Me olemme shamaaneja, meillä on yliluonnolliset konstit hallussa. Emme kutsu palokuntaa, emme pizzalähettiä, emmekä poliisiakaan. Me kutsumme Irmelin. Herää kuolleista, pahvi!
(PEKTORI tekee loitsun, IRMELI herää kuolleista)
IRMELI: Kuka muuten kutsui Elmeriä? Mutta siis, asiaan, Kädet ylös, olkaa niin ystävällisiä. Niin ja muuten. Tämä on ryöstö.
REKSI: Miksi AINA pitää olla niin väkivaltaisia kirjoja. Ja velhoja. Ja irmeleitä.
PEKTORI: Sehän on Irmeli, pitkästä aikaa! Siitä taitaa olla muutama sata vuotta, kun hallitsit täällä. (itsekseen) Tainnut mennä täti vähän sekaisin unensa aikana....
IRMELI: Oikea nimeni on muuten Kullervo. Olin aikoinaan tämän paikan mahtavin velho. Eikä minun yhtään miellytä Joulupukin rettelöinti täällä. Silloin kun MINÄ olin nuori, niin.....Mutta siis, asiaan. Halti on pyhitetty taikomiselle. Tänne ei tarvita mitään Pukinpajoja.
KEKSI: (reksille) Namukkaa! Riisipuuroa!
REKSI: Ei, se on sinulle liian rasvaista.
IRMELI: No ei nyt ainakaan mitään ihmissyöjiä sotketa tähän! Joulupukki!
PUKKI: Irmeli!
PEKTORI: Tunnetteko te?
P&I: No ei!
IRMELI: Lienee parasta, että minä otan ohjat käsiini täällä.
REKSI: Hei! Mä en enää kestä, olen aivan liian stressaantunut. Ostan liput Madeiralle, että pääsen eroon tosta lumimiehestä. Kuka haluu mukaan?
PUKKI: Mä haluun. Ja toi on muuten ihmissyöjä.
REKSI: Voi kauhia.
(lähtevät Madeiralle)
IRMELI: No niin, aloitetaan opetus. Ihan ensimmäisenä opetellaan haudasta nousemista. Menkää makaamaan maahan, ja näytääkää mahdollisimman zombeilta......
Epilogi, Madeiralla
(istuskelevat ottamassa aurinkoa)
PUKKI: Kuka muuten voitti sen sodan?
REKSI: Irmeli.
PUKKI: Kuka?
REKSI: Ei jaksa selittää. Lähetääks kebabille.