Yöstäjä ry:n etusivulle
Sanataidepajojen etusivulle
Sanataidepajojen etusivulle
Sanataidepajojen etusivulle
SANATAIDEKOULU
VAKITUISET PAJAT
OPETTAJAT
TILAA SANATAIDEPAJA
KIRJAVINKKEJÄ
LINKKEJÄ
SANATAIDEHARJOITUKSIA
RUNOROBOTTI & TARINAKONE
NETTILEHTI
OTA YHTEYTTÄ

Nettilehti

>Takaisin nettilehteen

Nykytanssin erikoisuuksia / Tesoma 10–12 -vuotiaat

Tanssija: Tiina Pulipää, 49-vuotias. Tiina pukeutuu omaperäisesti: kravattiin, balettitossuihin ja töyhtöhattuun. Tiina lämmittelee hubahuba liikkeillä.

Tanssin esityspaikka: Talonjäänne Uraurassa Bassikatu 5. äänimaailma on aika kova. Sumuinen sää. Tanssija on valinnut tämän paikan koska hän pitää mummoista ja koska hautausmaalle tulee paljon ihmisiä.

Tanssiteos: Tanssiteoksen nimi on Uuuu. Tanssija tulee lavalle hyppylubuilla. Tanssijan liikkeet ovat luovia ja rokkenrollisia. Hän jäljittelee joutsenta, karhua ja robottia. Hän tekee ensin listaliikkeen, sitten hän esittää joutsenta. Esitys päättyy uneen. Yleisö seuraa kirkon edessä. Esitys kertoo eläinten elämästä.

Enni Järvinen

Tanssija: Nimi: Veikko. Ikä: 21 v. Melko normaalikokoinen, atleettinen. Lämmittelee pomppimalla ja ravistelemalla itseään. Pukeutuu kuvan mukaisesti, melko kesäisesti. Tanssin esityspaikka: Tanssi esitetään Tampereen Keskustorilla. Paikka on valittu sen takia, että torilla joulu on näkyvästi esillä. Paikan valaistus on luonnonvalo ja lavastusta ei ole. äänimaailmana kaupungin äänet. Sää on talvinen. Tanssiteos: Teoksen nimi on Joulustressin julistus. Veikko tulee lavalle ryömien. Ensin hän nousee, vilkuilee ympärilleen ikään kuin etsien lahjoja. Kun hän ei löydä niitä Veikko raivostuu ja alkaa potkia joulukuusta. Hyppää maahan murjottamaan. Pian saa idean ja kiipeää joulukuuseen. Päästyään latvaan Veikko riemuitsee ja tuulettaa. Lopuksi hyppää alas ja kumartaa. Veikon liikkeet ovat sulavia ja hän jäljittelee ahnetta pikkulasta. Tanssi kertoo kaupallisesta joulusta ja sen vastustamisesta. Yleisö seuraa esitystä torilta, muttei osallistu näytökseen.

Maija Ruusukallio

Tanssija: Miina Pallopää 39-vuotias. Miina pukeutuu erikoisesti se riippuu päivästä. Jos on maanantai niin Miina pukeutuu punaiseen tai valkoiseen. Miina lämmittelee vega vega liikkeitä. Tanssin esityspaikka: Tanssi esitetään Las Vegasin asemalla Sujopuo tiellä. Miina valitsi tämän paikan koska siellä on paljon yleisöä. Asemalla ei ole lavastusta tai valaistusta. Hirveä hälinä, Miina esiintyy aurinkoisella tai tuulisella säällä. Tanssiteos: Tanssiteoksen nimi on Shotput. Miina tulee yleensä tanssien lavalle. Miina aloittaa baletilla. Sitten hän tanssii jazzilla ja esitys päättyy ojennuksella. Miinalla on pienet liikkeet. Miina tanssii omaperäisesti. Tanssi kertoo kirjoista. Yleisö seuraa esitystä autoista. Yleisö ei osallistu mukaan.

Camilla Mäkinen

Tanssija: Nimi: Partiolainen. Ikä: 5 v. Todella hoikka. Pukeutuu liekkikuvioiseen trikoopukuun. Lämmittelee hirnumalla. Tanssin esityspaikka: Esittää olohuoneessa. Valinnut omenien takia. Valaistus on lamput jotka päästävät sydämiä. äänimaailma hirnuntaa. Ei lavastusta. Ei säätä. Tanssiteos: Teoksen nimi: Mörkö. Hyppää lavalle hieroen vatsaansa ja aluksi osoittelee yleisöä. Sitten syö omenan ja lopuksi oksentaa. Liikkeet ovat sulavia. Tanssi kertoo kun seivästi naisen pään. Yleisö hurraa.

Eevertti Ahlberg