Ensin henkilöhahmo luotiin yhden maisemakuvan luoman tunnelman mukaan, sitten henkilö siirrettiin aivan toiseen maailmaan. Ja kuinkas sitten kävikään...?
Miljonääri-Pentti omistaa monta viiden tähden hotellia, vihaa lomailua ja pelkää hiekkarantoja. Hän asuu suurikokoisessa kassakaapissa rahojensa kanssa.
Eräänä kauniina päivänä erään maan erään kaunpungin eräässä kassakaapin näköisessä talossa miljonääri Pentti heräsi. Hän alkoi tapansa mukaan heti laskea rahojaan, kun ulkoa kuului ryminää. Pentti raotti varovasti kassakaapin ovea. Ulkona oli hirveä joukko ihmisiä tai itseasiassa mielenosoittajia, jotka halusivat päästä Pentistä eroon. Pentti läimäytti kassakaapin oven kiinni ja jatkoi rahojen laskemista. Mutta sitten alkoi kuulua paukutusta, surinaa ja kovaa meteliä. Mielenosoittajat mursivat kassakaapin oven ja rynnivät Pentin kimppuun. He sitoivat hänet ja änkivät hänet säkkiin ja veivät sen lentokentän lastausosastolle. Lastaajat laittoivat säkin Japaniin lähtevään lentokoneeseen. Venäjälle saavuttua siipien kohdalle ilmestyi muutama venäläinen hävittäjä, hyökkäsi koneen kimppuun ja ampui sen alas. Lopulta, kun Pentti pääsi säkistä ulos, hän oli lumen ja jään ympäröimä.
Eero Fabrin
Olen lintu, joka lentää taivaalla, vapaana. Pidän lentämisestä paljon. Talven tullen lennän lintujen ruokapaikalle, missä on tarjolla jyviä. Mutta pelkään sitä että jonain talvena ei olekaan tarjolla ruokaa. Huono tapani on ahmia, muille linnuille en silloin jätä paljoa ruokaa. Minulla on yksi tietty paikka, johon voin aina mennä. Se on saari, joka on pelkkää kalliota ja vain muutama kitukasvuinen puu kasvaa siellä. Olen myös todella utelias.
Eräänä kevättalven päivänä kävi niin, ettei ruokintapaikalla ollutkaan jyviä. Vain pelkkä juottokulho, joka oli jäässä. Olin aivan onneton. Päätin lähteä etsimään uutta asuinpaikkaa. Lrnsin ensin pieneen saareeni. Jatkoin sitten siitä avomerelle. Kaartelin taivaalla. Vastaani tuli lopulta saari, jossa oli talo. Tuuhea metsä alkoi talon takaa. Päätin lähteä tutkimusretkelle saareen. Laskeuduin matalammalle. Koko saaren kierrettyäni saavuin taas talolle. Olin aivan näännyksissäni, kun aloin syödä.
Joka vuosi, kun pakkaset alkavat, lennän talolle ja saan syödä siellä.
Siri Hellstén
Jälleen yksi päivä oli ohi Rebecan elämässä ja hän suuntasi kulkunsa kohti majakan lamppuhuonetta. Askelma askelmalta hän tuli yhä vihaisemmaksi maailmalla ja hurjalle kohtalolleen majakanvartijana. Kun hän viimein pääsi lamppuhuoneeseen hän muksautti kovakouraisesti lampun päälle ja huusi. Parkui niin, että ne harvat lähellä lentävät lokit pakenivat kauemmas. Rebecca hengitti syvään. Hän muisti elämänsä ennen työtään, mikä rauhoitti häntä hiukan. Rebecca vajosi paikalleen istumaan ja sulki silmänsä vaipuen muistelmiinsa.
Niin, hän muisti sen elävästi. Hän oli ollut metsässä muutaman ystävänsä kanssa, kun he olivat yhtäkkiä törmänneet Vivianneen. Viviannekin oli ollut hänen ystävänsä. Mutta sen jälkeen kun tämä oli alkanut pyöriä epäilyttävissä jengeissä ihanine vaaleine kutreineen, ei hänellä ollut sijaa Rebecan ystävänä. Ja nyt hän oli sattunut "törmäämään" Rebeccaan metsässä.
"Becca! En tiennytkään, että sinä ja pikkuystäväsi olette täällä. Mitä kuuluu?" Vivianne oli sanonut. Rebecca vilkaisi epätoivoisena ystäviään, jotka katsoivat Viviannea ihaillen. "Vivianne", Rebecca kuiskasi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Vivianne oli ilmeisesti päättänyt saada hänen "pikkuystävänsä" mukaan jengiinsä. Ja tietenkin tämä onnistui. Jotenkin kummasti Vivianne oli onnistunut kääntämään Rebecan omat ystävät häntä vastaan ja yhdessä he olivat lukinneet hänet juoksuhaudasta löytyneeseen pieneen huoneeseen, jonka seinät oli täytetty graffitein.
Totisena Rebecca nousi seisomaan ja katsoi kauas merelle. Näin on parempi, paljon parempi. Hän kaivoi esiin huilunsa ja alkoi soittaa haikeaa sävelmää. Sitä, jota hänen äitinsä oli hänele kehdossa hyräillyt.
Anniina Lehtonen
Henki asustelee järvessä ja tulee ylös aina sumuiseen aikaan. Se kuljeskelee aina sitä tiettyä reittiä kunnes pistää maaten keskelle peltoa ja katoaa tyhjyyteen.
Henki nousi väärästä järvestä. Se huomasi hotellin ja meni sinne. Se tilasi huoneen. "Kiva sviitti", se ajatteli ja istahti sohvalle. Sitten se huomasi, että vieressä oli uima-allas. Se meni heti uimaan ja karkotti samalla kaikki ihmiset, jotka ottivat aurinkoa. Henki polskutteli iloisesti vedessä. Näin hauskaa sillä ei ole ollut tuhanteen neljäänsataan vuoteen. Kun se vihdoin lähti huoneeseensa ja ripusti uikkareitaa narulle, viereisen huoneen ukko, joka oli tupakalla, pelästyi henkeä niin, että tipahti parvekkeelta. Seuraavaksi Henki lähti ravintolaan illalliselle. Kaikki tarjoilijat irtisanoutuivat heti kun näkivät Hengen vedoten liian vaaralliseen työhön. Koko hotelli joutui työvoimapulaan ja Henki potkittiin pihalle. Siitä lähtien Henki on alkanut kiertää samaa reittiä meren päällä. Se ei nimittäin jaksanut lähteä kotiin.
Toni Lehtonen
Tämän henkilön elämäntehtävänä on piirtää graffitteja joka paikkaan. Kerran lapsuudessaan hän oli lyönyt vetoa siitä, että saisi ryöstettyä karkkikaupan ja piirrettyä graffitin puodin seinään samalla reissulla. Tämä onnistui, mutta pakomatkalla pika kompastui ja löi pahasti päänsä. Sen jälkeen eräpummi sai muistinmenetyksen, harhaili toiseen kaupunkiin ja todisti sanansa. Samaa on jatkunu jo viisitoista vuotta...
Eräpummi kiristeli hampaitaan. Merivartiosto oli saanut hänet kiinni ja vei häntä vankilaan. Eihän se kävisi päinsä. Hänen pitäisi piirtää graffitti ja ryöstää karkkikauppa. Pakkopaita sai hänet totaalisesti raivostumaan. Hän sätki niin paljon kuin pystyi, puuskutti kamalasti ja yritti päästä kaikin tavoin vapaaksi. Sitten eräpummi lopetti äkkiä rimpuilun, puuskutti hetken ja lopetti sitten hengittämisen kokonaan. Meripoliisit alkoivat huutaa. He juoksivat hänen luokseen ja alkoivat irrottaa pakkopaitaa. Se oli melkein irti. Eräpummi avasi silmänsä, nousi istumaan vedellen syvää henkeä. Poliisit rentoutuivat. Paha virhe! Pummi ponkaisi pystyyn, loikkasi kannelta pois ja sukelsi rantaan. Sitten hän nousi vedestä ja lähti pinkomaan niin lujaa kuin kintuista pääsi. Poliisit eivät pysyneet perässä. Pummi juoksi ja juoksi, hidasti välillä ja ryntäili taas kuin viimeistä päivää. Sitä kesti varsin kauan kunnes taas tuli yksi kaupunki vastaan. Se oli järven rannalla, joten pummilla ei ollut syytä pelätä merivartiostoa. Hän halusi kuitenkin ottaa varman päälle joten tämä pikkumies ryntäili pienten istutettujen puiden takana luullen olevansa piilossa. Muutama ohikulkijoista soitti poliisin..
Nooa Jerkunen
Lumiukko on ankara ja itserakas. Se näyttää suurelta lumipallolta.
"Sinä typerä lintu!" lumiukko heristi nyrkkiään taivaalla liihottelevalle linnulle, joka nauraa käkätti omahyväisesti. Lumiukko taputteli kaulaansa ja alkoi vilkuilla ympärilleen. Lintu oli kuljettanut ukon mukanaan etelään vastusteluista huolimatta. "Voi ei, voi ei", lumiukko manasi. "Missä kaikki lumi ja jää on?" Ympärillä näkyi ainoastaan peltoa ja pari vanhaa hökkeliä. Lumiukko lähti hetken mietittyään yhden hökkelin luo ja syöksyi sisään. "Missä on lunta?" se huusi ja aukoi ovia penkoen koko talon. Kuului kiväärinlaukaus. "Häivy muukalainen minun tönöstäni!" Lumiukko otti jalat alleen ja juoksi huohottaen pois. Se meni seuraavaan hökkeliin ja koputti oveen. Uupuneen näköinen nainen tuli avaamaan. "Mitä asiaa?" hän kysyi. "Tarvitsen lunta ja jäätä", lumiukko piipitti. "Taasko jotain pilaa? En jaksa enää. Mene takaisin sinne mistä tulitkin." Nainen paiskasi oven kiinni. "Menisin, menisin, jos se lintu tulisi takaisin." Seuraavalle ovelle mennessään lumiukko katseli kauhuissaan vesivanaa jäljessään. "Minä sulan!" se huudahti. Oven avasi vanha rouva, joka keitti teetä ja tarjosi lumiukolle omaa kuppia. "Niin, ja vuonna 1990 lapseni löysi oman puun saaresta…" Rouva jaaritteli ja pian ukko kypsyi ja juoksi ovesta ulos. Se alkoi laulaa keskellä peltoa, eikä kukaan kestänyt kuulla, joten lopulta lintu otti sitä kauluksesta kiinni ja lennätti kotiin asti.
Marianne Aro
Maajussi-Timo on yksinäinen mies. Hänellä ei ole ystäviä eikä sukulaisia, sillä hän on vanha kuin taivas ja monen mielestä päästään vialla.
Maajussi-Timo ja Uuno olivat ihmeissään. Yöllä oli satanu ohut kerros lunta, vaikka edellisenä päivänä olis ollut kaunis elokuinen päivä. Vähän matkan päästä kylästä kuului hämmästyneitä huutoja ihmettelyjä, kun ruusut eivät enää kirkon pihassa punaisena helottaneetkaan. Timo saapasteli vajan seinustalle ja tarttui harjaan. Rivakasti hän lakaisi vajan ympäristön puhtaaksi lumesta. Kun työ oli tehty, Timo meni takaisin sisään keittämään kahvia. Uunin päällä loikoileva Uuno havahtui nirvanastaan ja loikkasi ketterästi porisevan kahvipannun viereen mouruamaan kunnes kahvi oli valmista juotavaksi. Tällä välin Timo otti astiakaapista puhtaat posliinimukit. Kahdesta erilaisesta mukiparista hän valitsi sinikukalliset ja keskittyi sitten etsimään lusikoita. Kerma ja sokeri löytyivät kaapista pienen etsinnän jälkeen. Näissä tunnelmissa he keskittyivät ihmettelemään tätä merkillistä sattumaa, sanomatta kumpikaan sanaakaan.
Ronja Boman