Sinä punainen.
Sinun vauhtisi minua kiehtoo,
ja mukaansa kietoo.
Tie meitä vie, kaukomaille lie?
Kun punaisen valon näät, hetkeksi lepäämään jäät
mut kun valo vihreeksi vaihtuu
niin koneesi huutaa kuin leijona saaliin nähdessään.
Moottoritiellä vauhtiin pääset
irti kaikesta päästät
vauhtisi kiihtyy kiihtymistään.
Mutta mitä nyt!
Viisarin suunta muuttuu
ja kone melkein sammuu.
Tyhjällä vatsalla tielle lähdit.
Vauhtisi hiipuu, hiipuu ja melkein pysähtyy.
Varamahalle sinut laitan.
Koneesi jyskyttää taas.
Ehkä Shellin baariin taitamme matkaa.
Jesse Tamminen
Punainen pysähtyminen.
Ihanaa, saan sulkea silmäni hetkeksi.
Keltaisella jalka kaasulle,
pitkä venytys kauas polkimelle.
Vihreällä vauhtiin varovasti,
valot jäävät taakse ja taas pysäytys,
uusissa.
Marleena Alarautalahti
Sähkö kipinä etenee,
se juoksee pakoon,
väistää esteen, jatkaa
matkaa.
Johdot ovat kuin rahkaa,
voimattomat ja pelkkää nahkaa.
Kipinä alkaa hiipua.
Kauan odotettu välähdys
taitaa saapua.
Säikähdys ja lento tuntemattomaan
päästää minut vapauteen.
Alina Salmi
tyynenä seisten
auringossa, sateessa
kylmässä, kuumassa
korkeuksista katsot
Lukemattomilla lasisilmilläsi
maston kruunaamana
pidät sisälläsi minua
ja monia muita
mustaa iloa
rauta huutaa
se työntyy nieluusi ja taipuu
tunnet sen tuskan, ja iloitset
iskuja, kipinöitä
savuiseen ilmaan
suurella äänellä sinä käsket
"Rauta, sula!"
rauta tottelee
tulisen mahtisi edessä
Miika Isoviita
Menen ylös,
tulen alas,
minussa on energiaa.
Olen nopein,
kaikkein vahvin,
minua on turha pysäytttää.
Voit yrittää,
minua seurata,
mutta yritykseksi se jää.
"Olen tulossa"
vetoköyteni höyslää,
en ehdi edes hikeä pyyhkiä.
Turha odottaa,
juo kahvia,
vaikket edes ehdi hörpätäkkään.
Jos vingun,
se on iloa,
saan ratsastaa vaijeriköysillä.
Sukellan kuoppaan,
enkä tarvitse tikkaita,
nousen ylös kaivosta kiljuen.
Minä raivoan,
sekä röyhyän,
sisäisesti palan ja tuskin ilosta.
Oi, kuinka rapsuttaa,
nuo pellit reunoista,
ja epäpuhtaudet hieroo seinissäni.
Laura Laaksonen
Laskin ilmakiväärin piipun mökin verannan kaiteelle ja katsoin tarkkaan tähtäimen läpi. Kevyt tuuli puhalsi kasvojani. Keskityin . Jopa linnunlaulu tuntui vaimenneen. Maailmassa ei ollut mitään muuta kuin minä, ilmakko ja maalitaulu. Minulla oli paineita. Isäni ammuskeli kevyesti kasia, ysiä ja kymppiä. Minä näyttäisin hänelle. Siirsin peukaloani hiukan ylöspäin niin että se painui varmistimelle, painoin päätäni hiukan lähemmäs puista tukkia. Peukaloni painoi varmistimen auki; se painui eteenpäin ja metallinen kilahdus kertoi liipasimen vapautumisesta. Siristin silmiäni, yrittäen unohtaa keittiöstä tulvivan tuoksun ja suutani valtaavan mehun jälkimaun keskityin ja vedin liipasimesta. Kilahdus kertoi minulle että jotain oli vinossa. Kevyt tumpsahdus kantautui vierestäni. Siinä oli luoti. Ja viisi senttiä luodista oli mummuni isovarvas.
Miika Isoviita