Karen Blixen: 'Laivapojan tarina' (Tulevaisuuden näkökulma novelliin)
Oli muuan hyvä merimies Simon, mutta hän oli hiema erikoinen, sillä hänellä oli otsassaan pieni haukan kuva ja hänellä oli kyky jutella joidenkin lintujen kanssa. Simon oli kuitenkin hyvä mies. Hän oli rehellinen ja auttoi heikompiaan siinä, missä voi.
Eräänä hyisenä lokakuun päivänä laiva, jolla Simon oli töissä, purjehti Norjan Bodöön. Simon kiskoi purjeen köysiä ja sitoi niitä. Samalla hän katseli rantaa.
"Tuo kaupunki. Muistan sen, vaikka siitä on yli kymmenen vuotta. Kuinka voisinkaan unohtaa" Simon ajatteli. "Se oli se ihmeellinen yö. Silloin minusta tuli mies."
Laiva ankkuroitiin ja miehet sopivat vuorot, milloin kukin sai käydä kaupungissa. Simon sai, ihme kyllä, ensimmäisen kaupunkikäyntivuoron. Hän oli siitä hyvillään.
uut miehet, jotka eivät päässeet mukaan, nurisivat äänekkäästi ja murjottivat jonkin aikaa. He halusivat juomaan ja pitämään hauskaa, mutta Simon päätti, ettei joisi muiden kanssa, vaan viettäisi erilaisen illan.
Kun hän pääsi kaupunkiin, hän vain lähti harhailemaan pitkin kaupunkia. Hän pysähtyi erään venäläisen kauppiaan luo, joka myi hedelmiä.
"Appelsiini" Simon mutisi ja muisti, kuinka oli ostanut viimeksi appelsiinin täältä.
"Anteeksi, kuinka herra?" kauppias kysyi.
"Haluan ison appelsiinin" Simon sanoi.
Hän sai, mitä pyysi ja maksoi kauppiaalle reilun hinnan.
Syödessään appelsiinia Simon tuli kangasliikkeen kohdalle. Hän näki myymälän lasioven läpi kauniin naisen, joka ihaili sinistä silkkihuivia. Ajattelematta lainkaan Simon astui kauppaan.
Nainen hätkähti ja katsoi kookasta merimiestä, jolla oli puoliksi syöty appelsiini isossa kassissaan. Nainen oli hyvin kaunis turkoosissa leningissään ja ison, koristeellisen hattunsa kanssa, mutta mikään maailman kauneus ei riittänyt naisen sinisten silmien rinnalla. Ei ainakaan Simonin mielestä. Se oli kuin meri, johon olisi voinut hukkua, vaikka osasikin uida.
"Neiti, minä ostan tuon huivin teille" Simon sanoi kuin robotti.
Myyjä ei jäänyt odottamaan, vaan otti innokkaasti vastaan reilun rahasumman silkkihuivista.
Simon kietoi huivin naisen kaulalle, eikä tämä tehnyt elettäkään estääkseen.
"Kiitos" nainen kuiskasi sulokkaalla äänellä. Simon hymyili.
"Nora" hän totesi. Hän oli tiennyt koko ajan, mutta sanoi sen vasta nyt. Naisen silmät levisivät ihmetyksestä.
"Miten tiedät nimeni?" hän kysyi. Simon hymyili nyt tuttavallisesti.
"Olen Simon. Kun olin kuudentoista, ostin appelsiinin ja annoin sen sinulle suukkoa vastaan. Muistatko?"
Noran ilme kirkastui, kun hän muisti. Nyt hän hymyili herttaisesti Simonille.
"Haluatko tulla luokseni kahville?" Nora kysyi. Simon naurahti iloisesti.
"Tottakai!" hän huudahti.
Ja niin he taas löysivät toisensa ja elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka.
Riina Ojala
Messukylän 13-15-vuotiaiden sanataidepaja
kevät 2007
Franz Kafka: 'Nälkätaiteilija'
1. Osta itsellesi häkki. Sen kokoinen, että mahdut sinne.
2. Täytä häkki oljilla ja laita sinne myös lasillinen vettä.
3. Mene häkkiin ja lukkiudu sinne.
4. Hanki yleisö.
5. Jos yleisön hankkiminen ei onnistu, matkusta seuraavaan kaupunkiin.
6. Kun olet saanut yleisön, paastoa niin kauan kuin pystyt. Yritä 40 päivää.
7. Kun olet paastonnut tietyssä kaupungissa tarpeeksi kauan, vaihda kaupunkia.
Seurauksia:
1. Saattaa tulla anoreksia.
2. Nälkäkuolema.
3. Saatat menettää itsetuntosi.
4. Valkotakkiset miehet saattavat hakea sinut suljetulle osastolle.
Anni Palmu
Messukylän 13-15-vuotiaiden sanataidepaja
kevät 2007