Olipa kerran, monia, monia vuosia sitten erään kaupungin laidalle avattu uusi parturi-kampaamo. Se oli perustettu sinne aivan muutama viikko sitten. Parturi-kampaamon sisustus oli kyllä aivan kamala, jos näin suoraan puhutaan eikä kaunistella. Värejä oli lätkitty seinille hujan hajan ja tuolitkin olivat rikkinäiset ja nekään eivät sopineet muuhun sisustukseen laisinkaan.10-vuotias Liisa-tyttö tanssahteli parturi-kampaamon ovelle äidin antama seteli kädessään. Liisan hiukset kaipasivat nimittäin tasoitusta, tai ainakin äiti oli niin sanonut.
- Päivää, Liisa sanoi astuessaan sisään, kohtelias kun oli.
- Tervetuloa tyttönen. Istuhan tuohon penkille ja kerro miten leikataan, polkkatukkainen nainen sanoi tekopirteästi. Silmäpusseista päätellen hän oli nukkunut huonosti viime yönä ja yritti pysyä mahdollisimman pirteänä ja "kilttinä" tätinä joka vähän leikkelee hiuksia.
- Tasoitetaan vain. Ihan vähän vaan, Liisa vastasi ja istahti tuoliin lukemaan lehteä.
- Selvä juttu. Tässä ei menekään kauaa, nainen sanoi ja otti esille laatikostaan ultramegasuperisot sakset. Saksien kyljessä luki pienin mustin kirjaimin: 8 - 14 -vuotiaiden tyttöjen hiusten leikkaukseen tarkoitetut sakset. Liisa kuuli kuinka saksien terät naksahtelivat yhteen jo sadatta kertaa. Ehkä parturi teki vain työnsä huolellisesti. Liisa keskittyi lehden lukemiseen. Vähän ajan kuluttua Liisa huomasi, että hänen päänsä tuntui kovin tyhjältä ja kevyemmältä.
- Valmis! Voila, mikä taideteos! nainen hihkaisi.
Kuului vain tömähdys ja Liisa makasi lattialla.
- Miten se nyt noin? nainen ihmetteli.
Vähän ajan kuluttua Liisa heräsi ja asteli naisen luokse.
- Miksi sinä teit näin?!
- Minä...taisin innostua vähän liikaa, nainen vastasi nolona. Liisa lähti raivoissaan ulos parturista - maksamatta. Oli kulunut jo monta kymmentä vuotta ja Liisa oli jo vanha. Hänen hiuksensa eivät olleet vieläkään kasvaneet milliäkään. Hän ei enää jaksanut odottaa. Muutaman kuukauden kuluttua hän nukkui pois. Kerrotaan, että vielä tänäkin päivänä tämä hiukseton tyttö kummittelee erään kaupungin laidalla olevassa parturissa....
Vilma Laurila
Messukylän 11-13-vuotiaiden sanataidepaja
syksy 2006
Oli kerran n.1700 luvulla vanha keksijä. Hän oli noin 160cm ja painoi 85kg. Hänellä oli harmahtuneet hiukset, kyhmy nenässä, ruskeat silmät ja hän käytti aina harmaata aamutakkiaan ruskeiden housujensa ja punaisen paitansa päällä. Hänellä oli kissa, jonka nimi oli Misse vaikka se oli poika, mutta keksijä oli niin huonomuistinen että unohti aina että se oli poika. Hän teki suuria keksintöjä.
Mutta nyt itse asiaan... Oli kylmä ja usvainen aamu. Keksijä oli herännyt jo tunteja sitten ja viimeisteli tuoreempaa keksintöään. Hänen uusin keksintönsä oli toteuttaa elävä ihminen, se oli jo kuin ihminen, sillä keksijä oli ottanut siihen osia kuolleista ihmisistä!
Hän kävi aina öisin ruumishuoneella ja otti aina yhden osan yhdestä ruumiista, sillä hän halusi siitä mahdollisimman aidon. Keksinnöltä puuttui vielä sydän, seuraavana yönä hän hakisi sen ja saisi työnsä loppuun.
Keksijä siivoili likaista labraansa, jossa oli tunkkainen ilmasto ja siellä oli paljon paksuja likaisia rottia. Kun keksijä oli siivonnut, puhkesi raju myrsky ja salamat löivät kirkkaina ja keltaisina, tuuli puhalsi kovaa. Keksijä avasi kattoikkunan, jotta labrassa tuulettuisi. Kun hän oli aukaissut ikkunan suuri kirkas salama iski hänen keksintöönsä niin voimakkaasti että se lensi ilmaan ja tippui lattialle. Keksijä pelästyi ja juoksi äkkiä keksintönsä vierelle ja yritti nostaa sitä takaisin pöydälle. Kun hän oli juuri nostamassa sitä pystyyn avasi se silmänsä. Sillä oli suuret silmät josta erottui paljon punaisia verisuonia, keksijä jähmettyi paikalleen... Hänen keksintönsä suusta kuului murisevaa ääntä ja keksijä astui taaksepäin päästäen keksintönsä lattialla hän perääntyi pari askelta ja pysähtyi siihen. Sitten hänen keksintönsä nousi ylös ja alkoi kävellä horjuvin ja honteloin askelmin pelokasta luojaansa...
Anni Pekkanen
Messukylän 11-13-vuotiaiden sanataidepaja
syksy 2006