Tälle sivulle voit lähettää arvosteluja lukemistasi kirjoista tai vinkkejä todella hyvistä kirjoista, joita haluat suositella muille. Valmiit kirjavinkit ja –arvostelut voi lähettää osoitteeseen yostaja(at)sanatampere.net.
Kirjavinkkejä:
J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
Eppu Nuotio: Villilän viheltäjät
Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti
R.L. Stine: Kummituskoulu (Goosebumps-sarja)
Kirja-arvosteluita:
Aito tyttökirja
Pikku vampyyrin syntymäpäivillä
Saippuasankareita!
Vankkurikyyti preerialle
Runohelmiä ja inspiroivia kuvia
Moni Nilsson-Brännström: Tsatsiki ja mutsi
Annika Eräpuro: Fria ja kuunainen
Terhi Rannela: Puhdas valkoinen
Marika Uskali: Hopeanorsu
Runomuotoisia runoarvosteluita:
Arvostelujen salonki
Kriitikon huone
Huone 65
Juice Leskinen: 'Räkä ja Roiskis'
Kriitikon sanasto
Kirsi Kunnas: ’Tunteellinen siili’
Jukka Parkkinen: ’Kertomus vyötiäisen
eksistenssiongelmasta’
Kaija Pispa: ’Unelmia Vääksyssä’
Teatteriarvosteluita
Kritiikki näytelmästä Suomen hevonen
Kirjan päähenkilö on Bilbo Reppuli, joka on hobitti. Hobitti
on örkkiäkin pienempi olento. Bilbo rakastaa mukavaa elämää
ja hyvää ruokaa, ja inhoaa seikkailuja.
Kirjassa Bilbo lähtee seikkailulle, joka on oikeastaan kostoretki Smaug-lohikäärmeelle.
Joku on varastanut kääpiökuninkaan aarteen. Löytyykö
aarre? Kuinka kostoretkellä käy? Lue kirja, niin saat tietää!
Anni Palmu, 11
Messukylän kirjaston sanataidepaja
Miten voi olla mahdollista, ettei salaseura ole huomannut lammen rantaan
noussutta vihreää taloa? Salaseura kokoontuu iltaisin, ja vihreä
talo on kai näkymätön, koska salaseura tietää Villilästä
kaiken.
Kirjan päähenkilö Aurora asuu omakotitalossa yhden kadun
mittaisessa kylässä, eli Villilässä. Auroran perheeseen
kuuluvat isä, äiti, Aksu, Anton ja tietysti Viheltäjä-niminen
koira.
Viheltäjää aletaan kouluttamaan taloudenhoitajaksi, ja samalla
lähestyvät lammenrannan siivoustalkoot. Kun lammenrantaa sitten
aletaan siivota, Viheltäjä karkaa omille teilleen. Kun Viheltäjä
kovan etsinnän jälkeen löytyy, selviää, että
se on löytänyt vihreän talon.
Salaseura tutustuu kolmeen poikaan, mutta pienimmän pojan hoidosta
syntyy riita. Sovitaanko riita? Sen saat selville, kun luet kirjan!
Kaisa Okkeri, 11
Messukylän kirjaston sanataidepaja
Mitä sitten kun joku hirveän iso, musta ja hirveän laiha
tulee ja sieppaa sinut keskellä hirviöhetkeä?
Tarinan päähenkilöt ovat IKJ (eli Iso Kiltti Jätti)
ja Sohvi, ja tapahtumapaikkana on Jättiläismaa. Tarinaan liittyvät
myös perskurkkanat, poplimo ja Suomen presidentti.
Sohvin ja IKJ:n tehtävänä on vakuuttaa presidentti eräästä
uskomattomasta väitteestä. Uskooko presidentti heitä, vai
saavatko jättiläiset vastakin syödä ihmisparsoja kaikessa
rauhassa, sen saat selvittää itse lukemalla kirjan!
Tuuli Räsänen, 11
Messukylän kirjaston sanataidepaja
Jäisitkö kaipaamaan värejä, jos joutuisit harmaaseen
maailmaan? Tommy joutuu, mutta pääseekö hän sieltä
enää pois?
Kummituskoulu kuuluu R.L. Stinen Goosebumps-sarjaan. Se kertoo 12-vuotiaasta
Tommysta, joka joutuu vaihtamaan koulua. Uudessa koulussa on kuitenkin jotain
salaperäistä. Se on suuri ja sokkeloinen ja sinne eksyy helposti.
Kun koulu vuonna 1947 perustettiin, koulun kaikkein ensimmäinen luokka
katosi salaperäisesti. Onko Tommy ainut, joka kuulee lasten avunhuudot
koulun seinien sisästä?
Ystävänsä Benin kanssa Tommy eksyy koulussa, ja he joutuvat
koulun vanhempaan, suljettuun osaan. He löytävät hissin,
mutta toimiiko hissi ja mihin sillä pääsee? Ja pääseekö
takaisin?
Heidi Nevala, 12
Messukylän kirjaston sanataidepaja
Louisa M. Alcott: Pikku naisia. Suom. Tyyni Haapanen. WSOY 1996.
(Arvostelu julkaistu Vinskissä 2/2004)
Louisa M. Alcottin kirjoittama kirja Pikku naisia kertoo neljän sisaren,
Margarethin, Josephinen, Elizabethin ja Amyn sekä rouva Marchin elämästä
vuoden ajan. Vuoden aikana sisarukset ehtivät käydä tanssiaisissa
ja eväsretkellä, tutustua naapurin poikaan, Laurieen, sekä
vanhaan herraan, James Laurenceen.
Tytärten elämä on köyhää, mutta iloista. Eräänä
päivänä rouva March joutuu lähtemään Washingtoniin,
ja tytöt jäävät kotiin taloudenhoitajan kanssa. Pahaksi
onneksi eräs sisaruksista sairastuu ja tyttöjen elämä
saa aivan uudenlaisen käänteen…
Mielestäni kirja oli hyvä, koska juonessa pysyi hyvin mukana,
ja kieli oli rikasta. Tuntui kuin kirjan tapahtumat olisivat tapahtuneet
myös oikeassa elämässä. Vaikka kirjan kieli ja tunnelma
olivat hieman vanhahtavia, se ei haitannut lukukokemustani.
Innostuin kirjasta niin paljon, että menin saman tien kirjastoon lainaamaan
toisen saman kirjailijan teoksen!
Iina Runsas, 12
Messukylän kirjaston sanataidepaja
Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyrin syntymäpäivä.
Kuvittanut Amelie Glienke. Suom. Leena Viljakainen. Otava 2003.
(Arvostelu julkaistu Vinskissä 2/2004)
Pikku vampyyri ja Anton seikkailevat taas uudessa, hauskassa ja jännittävässä
kirjassa. Pikku vampyyri haluaa pitää syntymäpäivät,
mutta Dorothee-täti on aivan eri mieltä. Kaiken lisäksi Pikku
vampyyrin suurin ihastus, Olga, määräilee ja tekee ilkeitä
temppuja.
Pikku vampyyri on iloinen ja hauska hahmo. Anton on seikkailunhaluinen nuori
poika, joka hieman pelkää vampyyreja, varsinkin Dorothee-tätiä.
Anna taas on erittäin rakastunut Antoniin. Kirjassa seikkailee myös
Lumpi, murrosiässä oleva vampyyri, joka suuttuu ja ärtyy
helposti.
Kirja oli mielestäni hauska, ja välillä tapahtui yllättäviäkin
käänteitä. Teksti oli sujuvaa ja hyvää. Mieleeni
jäi erityisesti Anna, joka haluaisi myös Antonista vampyyrin.
Olen lukenut myös muita Pikku vampyyri –kirjoja, ja tämä
oli kyllä kaikista hauskin, vaikka jotkut asiat kirjassa tuntuivatkin
suorastaan mahdottomilta.
Noora Sundström, 11
Valkeakoski-Opiston sanataidekoulu
Karo Hämäläinen: Samuli, saippuasankari. Kuvittanut
Jukka Lemmetty. Tammi 2004.
(Arvostelu julkaistu Vinskissä 2/2004)
Tämä kirja kertoo Samuli-nimisestä pojasta ja siitä
kuinka hänestä tuli saippuasankari. Eräänä koulupäivänä
Samuli saa kuulla luokkakaveriltaan Sirkulta, että on voittanut saippuayhtiön
tekstiviestikilpailussa pääpalkinnon, nimittäin päivän
”Kalutut elämät” –saippuasarjan kuvauksissa.
Samuli on jo kauan haaveillut seikkailijasankarin urasta, joten hän
ajattelee, että kuvauksista saattaisi olla apua uralla.
Samuli on tavallinen koulupoika, ja hänen paras ystävänsä
on Ilkka. Kirjassa esiintyvät myös luokkatoveri Sirkku, hänen
paras ystävänsä Annika, Sirkun isä sekä Samulin
äiti ja isä. Henkilöistä Samuli itse oli minun mielestäni
paras.
En ole lukenut Samuli-sarjaa ennen, mutta mielestäni kirja oli niin
hyvä, että voisin lukea myös sarjan muut kirjat. Erityisen
hauskaa oli, että kirjassa oli muunneltu nimiä: esimerkiksi ”Kalutut
elämät” tulee tv-sarjan nimestä ”Salatut elämät”.
Kirja käsitteli myös sitä, kuinka tv-tähden elämä
ei aina ole niin helppoa kuin luulisi!
Emma Leppäaho, 11
Valkeakoski-Opiston sanataidekoulu
Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla. Kuvittanut Garth Williams.
Suom. S.S. Taula. Gummerus 1988.
(Arvostelu julkaistu Vinskissä 2/2004)
Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla-kirja kertoo Ingallsin perheen,
Charles-isän, Caroline-äidin ja kolmen tytön; Maryn, Lauran
ja Carrie-vauvan matkasta halki preerian ja vuodesta, jonka he viettivät
pienessä talossa preerialla.
Mary, tytöistä vanhin on hiljainen ja arka, mutta Laura osaa toimia
oikein niin intiaanien vieraillessa kuin tulipalon syttyessä. Charles-isän
täytyy silloin tällöin käydä läheisessä
kylässä ostamassa ruokaa ja muuta tarpeellista, ja hänen
ollessaan poissa joutuu naisväki joskus koetukselle, vaikkapa silloin
kun he saavat kutsumattomia vieraita, intiaaneja. Perhe ei ole kovin ihastunut
intiaaneihin, niin kuin ei ole heidän koiransa Jakkekaan, joka suojelee
perhettä uskollisesti. Talon rakennuksessa, kaivon teossa ja muussa
sellaisessa isää auttavat naapurit, joita seudulle muuttaa vähitellen
lisää.
Niin tunnelmalliset illat nuotiolla isän soittaessa viulua kuin intiaanien
sotahuudot yössä on kuvailtu todella elävästi. Kirjassa
on seikkailuhenki koko ajan päällä, ja kun matkustaa kahden
mustangin vetämissä vankkureissa halki preerian, ei koskaan voi
tietää mihin joutuu.
Kirja on kirjoitettu vanhahtavalla kielellä, ja joissain kohdissa minua
ärsytti käänteinen sanajärjestys, mutta kokonaisuudessaan
se on hyvin kirjoitettu. Kirja on myös taidokkaasti kuvitettu, mikä
luo mielikuvia perheen elämästä. Pidin kirjassa siitä,
että siinä oli paljon yllättäviä käänteitä,
ja mieleeni painui erityisesti kirjan yllättävä loppuratkaisu,
jota lukija ei olisi osannut aavistaa!
Enni Lehtinen, 11
Messukylän kirjaston sanataidepaja, Tampere
(julkaistu Vinskissä 1/2005)
Pino tuoreelta tuoksuvia runokirjoja odotti meitä Messukylän
kirjaston sanataidepajalaisia Tampereella helmikuisena torstai-iltapäivänä.
Kirsi Kunnaksen Tapahtui Tiitiäisen maassa, Jukka Parkkisen Sananjalkoja
metsäpolulla, Kaija Pispan Titulein taikasanat ja Jukka Itkosen Koipihumppa
houkuttelivat tekemään tulkintoja kaikilla aisteilla. Maistelimme
jokaisesta kirjasta muutamaa runoa.
Kunnaksen kirja on kokoelma vanhoja ja uusia klassikkoja. Heti alkuun selviää,
että Kirsi Kunnaksen ’Tunteellisen siilin’ suosikkiasema
on horjumaton. ”Kaikki kovat kaverit ovat oikeasti kaikkein herkimpiä”,
Tuuli huomauttaa. Tapahtui Tiitiäisen maassa kuvituksineen herättää
aurinkoisia, kesähelteisiä mielikuvia: kostean ruohon tuoksua
ja marjojen makua.
Jukka Parkkisen runoja päädymme kuvailemaan adjektiivilla ’maanläheinen’.
Moniulotteinen runo vyötiäisen eksistenssiongelmasta puhuu suvaitsevaisuuden
puolesta: jos ei sataprosenttisesti kuulu jonnekin, voi joutua häädetyksi
pois niin kuin runon vyötiäinen. Vaikea sana, ’eksistenssi’
ei pelota, sillä Enni bongaa selityksen runon riveiltä: ”Sehän
tarkoittaa olemassaoloa. Runon kautta on muutenkin helppo opettaa lapsille
sivistyssanoja”.
Kaikissa Sananjalkoja metsäpolulla kirjan runoissa on säännölliset
riimit. ”Riimit vain kuuluvat runoon, ne tuovat soinnukkuutta ja rytmiä”
Mira sanoo. ”Niin, ja runojen pitää olla klassisia, sen
tekevät riimit, vaikka aihe olisikin moderni niin kuin internet Parkkisen
’Karpäsen kotiverkko’ –runossa tai Kirsi Kunnaksen
’Robotissa’”, Tuuli lisää.
Koko ryhmän yhteisen riemuhuudon kirvoittaa Kaija Pispan ’Lötkösen
perheen tapaus’. ”Ihanaa, kymppi plussa! Selkeä tarina”,
Marleena ihastelee. Enemmistön kanta on selvä: vaikka eläimet
kuuluvat runoihin, ihmisiin pystyy vähän paremmin samaistumaan
kuin vyötiäisiin.
Pispan ’Unelmia Vääksyssä’ –runon Tampereen
murteesta tykkäämme myös. ”Tämä on selvästi
tehty ääneen luettavaksi. Murre ei ole liioiteltua, tuon voisi
kuulla vaikka Tammelantorilla”, Enni analysoi. Murteella ihastuttaa
myös Jukka Itkosen ’Vesinokkaeläin’, joka on kirjoitettu
savoksi. ”Savo ei näytä paperilla hyvältä, mutta
kuulostaa mahtavalta luettuna”, Maija huomioi. Anni taas on ihmettelevällä
kannalla: ”Jos savolaiset ovat kieroja, niin tarkoittaako tämä,
että vesinokkaeläimetkin ovat kieroja, kun puhuvat savoa?”
Emme ole täysin tyytyväisiä suursuosikkimme Itkosen uusimpaan
teokseen, vaan pohdimme, että Jukka pystyy kyllä vielä parempaankin,
esimerkiksi sellaisiin huippusuorituksiin kuin Be&Pop –kirjan
runo ’Ankarasti kielletty eläin’. Koipihumpasta löytyy
silti helmiäkin.
Kirjojen kuvituksia ylistämme yksimielisesti: kuvat kruunaavat lastenrunokirjan.
Jenna tiivistää ryhmän tunnot: ”Kaikki kuvat ovat ehdottoman
inspiroivia ja synnyttävät mahtavia uusia mielikuvia!”
Tsatsiki ja Mutsi- kirjassa päähenkilöinä ovat tietenkin
Tsatsiki ja Mutsi.
Tsatsiki on 7-vuotias poika. Hänellä on hassu Mutsi joka soittaa
bändissä, jonka nimi on Kapinalliset. Tsatsikin mustekalanpyytäjäfaija
asuu Kreikassa, on asunut jo pitkään.
Tsatsiki aloittaa koulun. Hän ystävystyy hullunkurisen Per Hammarin
kanssa ja he kokevat hauskoja seikkailuja, kuten opettajan karvaisten sukkahousujen
arvoituksen. pian Tsatsikin ajatukset sekoittaa Maria Grynwall, luokan hurmaavin
tyttö, sekä Göran, uusi vuokralainen, jolla on tosi makee
Harrikka.
Sitten Tsatsiki huomaa Mårtenin, joka kiusaa jatkuvasti Wille-nimistä
poikaa. Kaikki pelkäävät Mårtenia, jopa opettajatkin.
Tsatsiki kertoo välittömästi Mutsille, ja sitten Mutsi tulee
vähän jututtamaan koulun rehtoria. Sitten seuraakin Mutsin ja
Mårtenin välinen tappelu.
Tsatsiki ja Mutsi – on hauska kirja, äidin ja pojan melko kummallisesta
suhteesta. Suosittelisin kirjaa 8-11-vuotiaille. Kirja oli mielestäni
naurattava, ja välillä hieman surullinenkin. Se alkoi tylsästi,
mutta keskivaiheilla mielenkiintoni heräsi.
Anna Mäkinen, 10
Valkeakoski-opiston sanataidekoulu
Fria on yksinäinen orpotyttö, joka ei pärjää kovin
hyvin koulussa. Hän on koulukiusattu, koska hän on muiden mielestä
liian erilainen.
Kirja alkaa siitä, kun Fria herää unestaan koulun pihalla.
Hän on nähnyt unta, jossa häntä käsketään
menemään meren rannalle. Fria lähtee rannalle, missä
hän tapaa Leijuttajan ja Soittajan. Kummallakin heistä on oma
erityinen taitonsa, jonka takia he ovat Irlan- nimisen miehen ryhmässä.
Irlanin porukka matkaa Altairiin, jossa pidetään suuri kilpailu.
Fria lähtee heidän mukaansa, koska hän osaa kirjoittaa lauluja
ja hänellä on hyvä lauluääni.
Kirjailija on ehkä halunnut teoksellaan sanoa, että on paljon
erilaisia ihmisiä. Esimerkiksi Leijuttaja, joka on heikko ja sairas,
on ihan erilainen kuin hienostunut ja herkkä nuorallatanssija Adolfiina.
Kirjassa on mielestäni aika iloinen sävy, koska alussa oli Soittajan
syntymäpäivät ja kirjassa oli muitakin hauskoja kohtia. Kirjassa
oli myös surullisia asioita, kuten esimerkiksi se, kun toinen kaksosista
suuttui, tai kun totuus Irlanista selvisi.
Fria ja kuunainen oli ihan hyvä kirja, tosin vähän liian
lyhyt. Loppu jäi vähän avoimeksi ja olisin halunnut tietää,
mitä Frialle ja muille kävi.
Suosittelisin kirjaa n. 10-15 vuotiaille, koska siinä ei ollut erityisen
pelottavia kohtia, mutta ei se silti aivan pieniäkään varmaan
kiinnostaisi.
Kirja oli ihan ok, vaikka ei paras minkä olen lukenut. Luin sen parissa
tunnissa. Se olisi saanut olla ehkä hiukan pidempi. Jos pitäisi
arvostella tähtiä antamalla, Fria ja kuunainen olisi noin kolmen
tähden arvoinen kirja.
Silja Valkama, 12
Valkeakoski-opiston sanataidekoulu
Reija on 14-vuotias ja hän on harjoittelemassa toimittajan uraa. Hän
saa tehtäväkseen kirjoittaa jutun rasismista ja sen vastustamisesta.
Mutta Reijalla on muitakin asioita, joista huolehtia. Hänen poikaystävänsä
Tuukka kaipaa koko ajan Reijalta huomiota.
Kirjan loppua en kerro, sen saatte selville lukemalla tämän kirjan!
Kirja oli mielestäni alussa melko tylsä. Ensimmäiseksi tuli
sellainen tunne, että ”joo, en minä tätä jaksa
lukea”. Mutta kun luin, niin huomasin, että nyt tämä
alkaa mennä parempaan suuntaan. Mielestäni Reijan omaa, ns. ”sisäistä”
elämää oli jännittävämpi lukea, kuin hänen
toimittajan elämää.
Kirjassa käytettiin paljon nykyaikaisia sanoja, muutama kirosanakin
löytyi. Täytyy minun kyllä myöntää, että
tykkään lukea sellaisia kirjoja, joista löytyisi edes muutama
kirosana, mutta ei tietenkään liikaa. Kirjailija on selvästi
yrittänyt vastustaa rasismia, joka onkin sinänsä hyvä
juttu.
Kirjan sävy oli aika tavallinen, tai jos sanoisin; todellinen. Kirja
perustuu tositapahtumiin. Kansista kirja oli houkuttelevan näköinen
ja takakannen tekstistä, mutta kirjan sisältö ei ollut mielestäni
kovin hyvä.
Suosittelen kirjaa nuorten romaaneista pitäville ja tietenkin toimittajan
urasta haaveileville!
Emma Leppäaho, 12
Valkeakoski-opiston sanataidekoulu
15-vuotias Jonna on nuori ysiluokkalainen, jonka huone versoilee sisäkasveja.
Hän ystävineen kuuluu luokkansa poikien bändin ns. vakiojoukkoon.
Jonna ihastuu seiskalla musanopettajaansa Lauriin. He tapailevat joskus
Laurin asunnolla.
Ysillä Jonnan luokalle tulee uusi oppilas, pellavapäinen Miko.
He ihastuvat toisiinsa ja alkavat tapailla, mikä meinaa johtaa pariin
otteeseen pidemmälle. Lopussa Jonna jättää Laurin.
Kirjan sävy oli onneton ja surullinen. Oma mielipiteeni kirjasta: kirja
oli tavallaan hyvä ja opettavainen. En lukisi uudestaan. Suosittelisin
kirjaa vähän vanhemmille.
Marianne Kilpi, 14
Valkeakoski-opiston sanataidekoulu
Saila Susiluoto: Huoneiden kirja
Pöydällä pölyä ja kirja. Tyttö ja punainen
rusetti astelevat yhdessä. Pyyhkivät tomun kovilta kansilta, puhaltavat
palaneen tuhkan sidotuilta sivuilta. Kannesta loistaa kultainen teksti:
Huoneiden kirja ja Saila Susiluoto. Punainen rusetti helähtää
varoitukseksi ja tyttö nostaa runokirjan syliinsä. Istuvat mustalle
samettisohvalle ja kynttilä loistaa punaisella pöydällä.
Tyttö lukee fosforilumen tuiskutuksessa, kertovakielinen runous vie
mukanaan. Rusetti vilkuilee olan takaa, kuin peläten. Tomu kietoo pauloihinsa,
tuudittaa kuumeisiin uniin ja mystisiin runoihin. Salaperäisyys kiehtoo,
eivät voi lopettaa. Tyttö ja rusetti. Kaikki kaatuu. Harmaa pöly
tulvahtaa ilmaan, laskeutuu maahan ja peittää hahmot. Kirja repeytyy,
menneisyys muuttuu ja tulevaisuus pysähtyy. Viha ei valtaa, ketään
ei ole jäljellä, hämyinen ihastus peittyy. Jäljelle
ei jää ketään.
Aino
Saila Susiluoto: Huoneiden kirja
Pöydällä papereita paksuin pinoin, paljon tarinaa, mutta
tekstiä vähemmän. Runon laukassa vaikea pysyä, mutta
se on helppo ottaa kiinni.
Saila Susiluoto on ottanut sen tehtäväkseen.
Kesyttää Huoneiden kirja, pistää aisoihin.
Mutta vain ajatuksissa se on vapaa.
Ehkä ikuisesti.
Tai ainakin toivon mukaan.
Anna-Maria
Saila Susiluoto: Huoneiden kirja
Lattialla on Huoneiden kirja, sen on kirjoittanut Saila Susiluoto. Se on runokirja, joka kertoo talosta. Ikkunasta näkyy salaperäinen ja mystinen valo, sillä nyt UFO laskeutuu.
Arttu
Juice Leskinen, Räkä ja Roiskis kuohuu ylitse kirjan sivujen. Runoja, tarinoita hauskoja.
Marika
möyhäyttävä = vihastuttava
kylvyrä = tylsä
hydypyklymylbytyttävä = kiinnostava
hethet = kuollut, umpitylsä
barbor = mielikuvitukseton
Julien
Siili pohtii itseään
mietiskelee piikkejään
kovin yksin sydämessään
itsellensä itkiessään.
Ulkoa niin kova, kylmä
sisältä niin herkkä, särkyvä
vaikka oli piikit päällä
kuori maustettuna jäällä
tässä siilissäkin piili
hyvin tunteellinen siili.
Runo hyvin tunteellinen
ajatus ihanteellinen
niin ihana ja kaunis vaan
saa ajatukset liikkumaan.
Enni Lehtinen, 13
Messukylän sanataidepaja
Ei vyötiäisen paikka ollut suomalainen metsä,
ei se varmaan hirveän kauan kuusten keskellä kestä,
muurahaiset hääti vyötiäisen kauas Suomesta pois,
muuten sen olemassaolo noloa olla vois.
Erilaisuutta ei täällä arvosteta ollenkaan
persoonallinen ei täällä sais olla todellakaan.
Tämä runo on mielestäni ihanan suloinen,
samalla lempeä ja omalaatuinen,
paljon ajatuksia herättävä ja persoonallinen
lukemisen arvoinen ja luonnonläheinen.
Tuuli Räsänen, 13
Messukylän sanataidepaja
Tää runo on hauska, omituinen
ja pätkä tää on hyvä, mut
joitain se ihmetyttää:
Äijä puhui kissalleen Vääksyssä:
Mää ajattelin mennä Sääksjärvelle.
Sääksjärvellä nääks, jos niiksee tulee
mää kasvatan viiksiä ja ongin sulle kiiskiä.
Mieleen tulee, että sukuun Tamperelaiseen
äijä syntynyt on,
ja hänen elämä on aika huoleton.
Ajattelu on tän runon aihe.
Äijä ja kissa miettii sääskiparven keskellä
ja samalla hetkellä musiikkiin tulee mielessä pieni tauko.
Runo hyvä on
ajatus aika mutkaton
voihan se olla huoleton.
Soile Siidoroff, 10
Messukylän sanataidepaja
TEATTERIARVOSTELUITA
Suomen hevonen
Kirjoittanut ja ohjannut Sirkku Peltola
Lavastaja Hannu Lindholm
Pukusuunnittelu Marjaana Mutanen
Rooleissa:
Aili, eronnut kotirouva, entinen laitosompelija Tuire Salenius
Lassi, Ailin ex-aviomies, maanviljelijä Antti Litja
Ailin äite Maria Aro
Mervi, Lassin uusi naisystävä, pankkivirkailijatar Tiina Weckström
Kai, Ailin ja Lassin poika Aimo Räsänen
Jaana, Ailin ja Lassin tytär, Miia Selin
Kirsikaija, lähimmän naapurin tytär, Eriikka Väliahde
Vihun-Ruusa ja muita suomen hevosia
Ensi-ilta 1.9.2005 Suurella näyttämöllä
Kesto noin 2 h 40 min
Käsikirjoitus oli hyvin realistinen tämänhetkisen maaseudun
tilanteen kuvaamisessa. Sen kesti hyvin, sillä asiaa käsiteltiin
huumorilla höystettynä. Käsikirjoituksen rakenne oli hyvä
ja tarina pysyi kasassa alusta loppuun sen suuremmitta ongelmitta.
Välillä oli vaikeuksia päästä selville siitä,
kuinka kauan olikaan kulunut edellisestä kohtauksesta. Lisäksi
ohjauksessa ihmetytti välissä olevat tanssikohtaukset, jotka eivät
mielestäni sopineet lähes poikkeuksetta tarinan kulkuun mitenkään.
Näyttelijöiden suorituksista minulla ei sitten olekaan mitään
pahaa sanottavaa. Jokainen teki nappisuorituksen omassa roolissaan ja veti
sen kunnialla alusta loppuun. Erityisesti haluan kuitenkin kiittää
Mari Aroa mummonroolistaan, sillä se oli aivan yliveto! En pystyisi
kuvittelemaan ketään, joka osaisi vetää roolin yhtä
hienosti ensimmäisestä vuorosanasta aina esiriipun eteen vetämiseen
asti. Tietenkin täytyy antaa myös arvoa teinityttöjä
esittäneille näyttelijöille, sillä minulla meni hetkinen
aikaa erottaessani kunnolla aikuisia roolien takana. Saattoi tosin myös
johtua siitä, että istuin taaempana katsomossa.
Lavastus oli hyvin suunniteltu ja toimi näytelmän kulisseina erinomaisesti.
Ainoa asia, mikä minua alkoi häiritsemään oli se, kun
näyttelijät kulkivat "seinien" läpi mistä
kohdasta sattui itseään huvittamaan. Sen olisi kenties voinut
organisoida vähän paremmin. Puvustus ja maskeeraus olivat onnistuneet
mielestäni moitteettomasti. Minulla todellakin meni hetki että
sain teineistä paremmin selkoa, joten sekin jo yksin riittää
varmasti ilmaisemaan kantani.
Musiikki oli mukavan kuuloista ja sopi kokonaisuuteen. Olisi tosin ollut
mukavampaa jos osa repliikeistä ei olisi jäänyt aina välillä
musiikin alle. Valotkin toimivat mielestäni moitteettomasti valaisten
juuri sen, mitä näyttämöllä haluttiin tuoda juuri
sillä hetkellä etualalle.
Yhteenvetona sanoisin näytelmän olevan ehdottomasti katsomisen
arvoinen. Se sopii kaiken ikäisille ja saa varmasti hymyn aikaiseksi
kaikkien kasvoilla. Tietenkin on mukavaa myös todeta, että näytelmässä
on erittäin paljon sanomaa ja sisältöä, joten se ei
petä senkään puolesta.
Jaana Pitkänen, Vuoltsun luovan kirjoittamisen paja